Saksa suosittelee Astra Zenecan rokotteen käyttöä yli 65-vuotiaille – myös Suomi pohtii ikärajan muutosta
Saksa suosittelee Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämän koronarokotteen käyttöä myös oli 65-vuotiaille, kertoo maan terveysministeriö.
Saksa linjasi tammikuussa, ettei rokotetta suositella yli 65-vuotiaille, koska maan viranomaisten mukaan rokotteen tehosta ei ollut tarpeeksi todisteita. Suositus on uusien tutkimusten myötä nyt muuttunut.
– Rokotekomissio suosittelee Astra Zenecan rokotetta nyt myös yli 65-vuotiaille. Tämä on hyvä uutinen vanhemmille ihmisille, jotka odottavat pistostaan, sanoi terveysministeri Jens Spahn uutistoimisto AFP:n mukaan.
Liittokansleri Angela Merkelin mukaan suositus on uusien tutkimusten myötä nyt muuttumassa.
– Saksan rokotekomissio, jonka suosituksia noudatamme mielellämme, antaa luvan Astra Zenecan rokotteen käytölle myös vanhemmissa ikäryhmissä, Merkel sanoi myöhään keskiviikkona paikallista aikaa.
Myös Belgia ilmoitti keskiviikkona muuttaneensa Astra Zenecan rokotetta koskevaa suositustaan.
Maa ilmoitti aloittavansa välittömästi yli 65-vuotiaiden rokottamisen yhtiön tuotteella.
Merkelin tavoin myös Belgian terveysministeri Frank Vandenbroucke perusteli muutosta uusilla tutkimustuloksilla.
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että Ranska hyväksyi Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämän koronarokotteen antamisen myös 65–74-vuotiaille.
EU:n lääkevirasto (EMA) on hyväksynyt rokotteen käytön kaikille ikäryhmille, mutta jäsenmaat voivat itse päättää mahdollisista rajoituksista.
Myös Suomi pohtii ikärajan muutosta
Suomessa yläikäraja on 70 vuotta. Kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän on kuitenkin määrä seuraavassa kokouksessaan pohtia, olisiko ikärajausta syytä muuttaa.
Asiaa on tarkoitus käsitellä ryhmän kokouksessa ensi viikon tiistaina, kertoi asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, professori Ville Peltola STT:lle tiistaina.
– Sitä en lähde ennakoimaan, päätyykö asiantuntijaryhmä suosittamaan ikärajan muuttamista vai ei, Turun yliopistollisen sairaalan infektiotautiopin professori Peltola lisäsi.
Saksassa höllennetään rajoituksia
Liittokansleri Merkel kertoi lisäksi keskiviikkona, että Saksan koronarajoituksia ryhdytään keventämään asteittain maanantaista lähtien.
Ilmoitusta edelsivät Merkelin ja 16 osavaltiojohtajan yli yhdeksän tuntia kestäneet neuvottelut.
– Tänään voimme puhua toivosta ja siirtymisestä uuteen vaiheeseen pandemian vastaisessa taistelussa, Merkel sanoi lehdistötilaisuudessa Berliinissä.
Maanantaista lähtien kahden eri talouden ihmiset voivat tavata toisiaan, kunhan paikalla ei ole enempää kuin maksimissaan viisi aikuista.
Tämänhetkisten sääntöjen mukaan Saksassa saa tavata kerralla vain yhtä oman talouden ulkopuolista ihmistä.
Myös muun muassa kirjakaupat ovat jälleen avautumassa ympäri maan. Kampaamot ja osa kouluista avautui jo tällä viikolla.
Rajoitusten tuki saksalaisten keskuudessa on laskenut.
Tuoreen YouGov-tutkimuslaitoksen kyselyn perusteella enää 35 prosenttia saksalaisista tukee nykyisiä koronasulkuja, kun vielä pandemian alussa tehdyssä kyselyssä luku oli 73 prosenttia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää