Mainos

Saksa esittelee pian suunnitelman: Ihmisten hamstrattava ruokaa ja vettä päiväkausiksi

Saksa esittelee pian ensimmäisen väestönsuojelun toimintasuunnitelman sitten kylmän sodan loppumisen, kertoo tänään julki tullut raportti.  

Frankfurter Allgemeine -lehden tietojen mukaan suunnitelmassa kehotetaan saksalaisia varastoimaan ruokaa kymmenen päivän varalle ja vettä viiden päivän varalle, mikä tarkoittaa noin kymmentä litraa vettä henkilöä kohti.

Suunnitelman mukaan tavallista puolustusta vaativa hyökkäys Saksan maaperälle on epätodennäköinen, mutta maan tulisi olla "riittävän valmistautunut, koska olemassaoloa uhkaavaa kehitystä tulevaisuudessa ei voida sulkea pois".

Sisäministeriön edustaja vahvisti uutistoimisto AFP:lle, että hallituksen on määrä hyväksyä väestönsuojelua koskeva suunnitelma, mutta kieltäytyi kertomasta asiasta tarkemmin.

Frankfurter Allgemeinen mukaan hallituksen on määrä hyväksyä suunnitelma keskiviikkona.

Iskujen sarja Saksassa heinäkuussa on herättänyt viime aikoina kiivasta keskustelua maan sisäisestä turvallisuudesta.

Puolustusministeriö harkitsee armeijan kouluttamista isojen terrori-iskujen varalle. Viime viikolla sisäministeri Thomas de Maiziere julkisti uusia terrorisminvastaisia toimenpiteitä, kuten kiistellyn ehdotuksen siitä, että jihadistitaistelijoilta pitäisi viedä Saksan kansalaisuus.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.