SAK:n Lyly hallituksen lomaraha-suunnitelmista: Yhä pakkolaki

SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan työmarkkinajärjestöt tiesivät, että hallitus on muuttamassa suunnitelmaansa työelämän kiristyksiksi.

Tästä on kyse:

Uusi versio hallituksen kilpailukykypaketista sisältää nämä työelämän kiristykset:  

-Lomarahoista leikataan 30 prosenttia. Samalla oikeus lomarahaan tulee lakisääteiseksi kaikille. Ylityö- ja sunnuntaikorvauksiin ei kajota.  

-Loppiainen ja helatorstai muuttuvat palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä.  

-Ensimmäinen sairauslomapäivä muuttuu palkattomaksi, loput omavastuuajan sairauspäivistä 80 prosenttiin.

-Vuosilomia lyhennetään 38:sta 30:een työpäivään, mikä koskee lähinnä julkista sektoria.  

-Lisäksi hallitus aikoo mm. alentaa yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua 1,72 prosenttiyksiköllä.  

-Hallituksen paketti tulisi voimaan käytännössä vuoden 2017 alusta eli nykyisten työehtosopimusten päätyttyä.  

-Mahdollisuutta sopia työehtosopimuksissa toisin rajoitetaan kolmeksi vuodeksi eli seuraavien sopimusten ajaksi.  

-Työmarkkinajärjestöt etsivät vielä näille toimille omia vaihtoehtojaan. Lisäksi haetaan maltillista palkkaratkaisua tukemaan kilpailukykyä. 

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola uskoo, että hallitus muutti suunnitelmiaan sunnuntai- ja ylityölisien leikkauksista siksi, että ne herättivät niin suurta vastustusta. Hän taas sanoi STT:lle, ettei tiennyt etukäteen hallituksen suunnitelmien muutoksista.  

Lyly sanoi ykskantaan, että kyseessä on edelleen pakkolaki. Hänen mukaansa säästöjen kohde vaihtui palkan osaan eli lomarahaan.  

Myös Palola ilmoitti, että STTK vastustaa edelleen periaatteellisista syistä pakkolainsäädännön käyttöä. Palolan mukaan toiveissa on yhä, että työmarkkinaosapuolet saavat aikaan esityksen, joka lopulta korvaa hallituksen esittämät heikennykset.   

Hallitus ilmoitti illalla yllättäen muun muassa luopuvansa sunnuntai- ja ylityölisien leikkauksista.

Lue myös:

    Uusimmat