Orpo Ylellä: Hallitus ei kyykytä ketään – palkansaajilla on yhä oikeus lakkoilla
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että hallituksen kaavailemat muutokset työelämää koskevaan lainsäädäntöön ovat työntekijöiden kannalta hyviä. Orpo kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa tänään.
Hallitus ei hänen mukaansa "kyykytä" muutoksillaan ketään. Orpo sanoi, että ainoa heikennys on ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen, mutta muutoksella on hänen mukaansa erittäin suuri työllistävä vaikutus.
– Hallituksen esityksillä ei puututa oleellisesti palkansaajan asemaan, Orpo sanoi.
– Yritämme saada kaikille suomalaisille mahdollisuuden päästä töihin ja tulla toimeen omalla palkallaan.
Hallituksen pöydällä on ansiosidonnaisen porrastamisen lisäksi muun muassa työrauhalainsäädännön muuttaminen niin, että oikeutta tukilakkoihin ja poliittisiin lakkoihin rajoitettaisiin.
Hallitus aikoo myös muuttaa ensimmäisen sairauspäivän palkattomaksi, heikentää irtisanomissuojaa ja laajentaa paikallista sopimista kymmeniintuhansiin pk-yrityksiin.
Lisäksi hallitus suunnittelee niin sanottua Suomen palkkamallia, jossa keskeiset vientialat saisivat määrittää palkankorotuksille katon myös muille aloille.
Hallitus ajaa mallin ohessa lakiuudistusta, jossa tätä palkankorotusten "yleistä linjaa" ei voisi jatkossa ylittää valtakunnansovittelijan toimiston tai sovittelulautakunnan antamalla sovintoehdotuksella.
Vastasi Anderssonin valehtelusyytöksiin
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonsyytti torstaina viestipalvelu X:ssä Orpoa jopa valehtelusta. Anderssonin mukaan Orpon väite, etteivät hallituksen uudistukset vaikuttaisi palkansaajien elämään tai puuttuisi heidän etuihinsa, ei pidä paikkaansa.
Orpo vastasi Ykkösaamussa Anderssonin syytöksiin. Hän luetteli hallituksen pöydällä tällä hetkellä olevia uudistuksia ja toisti, etteivät ne heikennä työntekijöiden asemaa.
– Emme esimerkiksi puutu palkansaajien oikeuteen ryhtyä työtaistelutoimiin omien työehtojensa puolesta. Haluamme rajata vain tukilakot ja poliittiset lakot, Orpo sanoi.
Työehtojen paikallisen sopimisen laajentaminen voi puolestaan Orpon mukaan johtaa palkansaajien näkökulmasta entistä parempiin ratkaisuihin. Myöskään Suomen palkkamalli ei hänen mukaansa heikennä työntekijöiden asemaa.
Irtisanomissuojan heikentäminen taas ei tule johtamaan siihen, että Suomessa alettaisiin irtisanoa ketään mielivaltaisesti, Orpo vakuutti.
"Olemme laiskanläksyllä"
Orpo sanoi haastattelussa, että hallituksen kaavailemat muutokset työelämää koskevaan lainsäädäntöön on nyt korkea aika tehdä.
– Uudistamme työmarkkinoiden rakenteita naapurimaiden suuntaan. Olemme laiskanläksyllä, koska nämä uudistukset ovat jääneet vuosikymmenien ajaksi tekemättä, Orpo sanoi.
– Taloustilanne on erittäin vakava. Yksi lakkokierros aiheutti satojen miljoonien eurojen tappioita. Seuraava kierros on varmasti samaa luokkaa.
Hänen mukaansa ay-liikkeen lakot ovat tätä taustaa vasten ylimitoitettuja ja kohtuuttomia. Orpo toivoo, että helmikuun puoliväliin ilmoitetut uudet lakot vielä peruttaisiin.
– Nyt pitäisi istua työryhmissä ja hakea ratkaisua neuvotellen eikä lakkoilla. Niillä ei löydy ratkaisuja.
Lue lisää: Teollisuusliitto: Uusi suurlakko helmikuulle
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää