Amerikkalainen Sara ei voinut flunssankaltaisten oireiden vuoksi mennä sairaan lapsensa luo sairaalaan. – Lopettakaa syntymäpäiväjuhlat, lopettakaa leikkitreffit, lopettakaa matkustaminen, hän anoo nyt muita.
Sara Hernandez halusi kertoa kaikille, millaista on elää koronavirustodellisuudessa. Sara kirjoitti perheensä koettelemuksista Facebookissa osoittaakseen muille amerikkalaisille, ettei koronaongelma ole todellinen vain muissa maissa, vaan se on iskenyt myös hänen omaan elämäänsä.
Eivät saaneet mennä sairaalaan
Hiljattain Sara sai tietää, että perhe on kenties altistunut koronavirukselle. Hänen Cayden-vauvansa on sairaana, ja tällä on todettu influenssa A. Kun Caydenilla oli hengitysvaikeuksia, Sarah aikoi yksinkertaisesti lähteä tämän kanssa sairaalaan ja soitti sinne etukäteen.
– Halusin vain varoittaa heitä siitä, että olemme matkalla sinne, ja hoitaja sanoi, että meidän ei pitäisi tulla ensiapuun, Sara kuvailee
Sen sijaan Saraa ohjeistettiin soittamaan tartuntatautikeskukseen, mihin hän jonotti kaksi tuntia. Saran mukaan Caydenia ei kuitenkaan testattu koronaviruksen varalta, eikä hänelle automaattisesti löytynyt sairaalapaikkaa koronaviruskriisin vuoksi.
Jos julkaisu ei näy, katso se .
