Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ei anna koronarokotetta koronavirustaudin sairastaneille ennen kuin puolen vuoden kuluttua sairastamisen jälkeen.
HUS: Henkilölle, joka on jo sairastanut koronavirustaudin, tarjotaan rokotusta siinä vaiheessa, kun oireiden alusta tai tartunnan toteamisesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.
THL:n rokotusohje ei kuitenkaan varsinaisesti kiellä antamasta rokotteita taudin sairastaneille:
THL: Nykytiedon mukaan sairastettu koronavirustauti antaa ainakin kuuden kuukauden kestoisen suojan valtaosalle sairastuneista. Sen vuoksi rokotuksella ei silloin ole kova kiire. Oman rokotuksesi lähestyessä saat omasta terveyskeskuksestasi tarkempia ohjeita.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan rokotuskäytänteissä on ollut tulkintaeroja ainakin pääkaupunkiseudulla.
– Olen kuullut, että ohjetta on tulkittu eri tavoin ainakin Espoossa ja Helsingissä. Tiedossani on esimerkiksi tapaus, jossa koronan sairastaneen pariskunnan mies ei saanut rokotetta neljän kuukauden kuluttua, mutta vaimolle rokotus annettin toisessa rokotuspaikassa, kertoo Nohynek.
Nohynekin mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan THL:n rokotuskielto.
– Tämä on suositus, jossa on ollut epäselvyyttä.
