Sähkön hinta pomppaa aamulla lähes 60 senttiin kilowattitunnilta

Kovat pakkaset lisäävät sähkön kulutusta. Kulutus kipusi jo eilen lukemiin, jollaisia ei nähty koko viime vuonna.

Pörssisähkön hinta pomppaa tänään aamulla huomattavan korkeaksi, käy ilmi sähköpörssi Nord Poolin tiedoista. Kalleimmillaan sähkö on aamulla kahdeksan ja yhdeksän välillä, jolloin pörssisähkön verollinen hinta on lähes 60 senttiä kilowattitunnilta.

Sähkön hinta pysyy edellispäiviä korkeampana koko loppupäivän, mutta aamun hintahuippuun ei enää ylletä. Sähkön verollinen keskihinta on tänään noin 22 senttiä kilowattitunnilta. Viimeksi keskihinta on huidellut yhtä kovissa lukemissa joulukuun alussa.

Viime vuoden ennätys uusiksi

Suomeen on tälle viikolle luvattu kautta maan kovia pakkasia, etelän paristakymmenestä pohjoisen lähes neljäänkymmeneen. Kovat pakkaset ja niiden myötä lisääntynyt sähkön kysyntä kohottavat sähkön hintaa.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid arvioi, että sähkön kulutus voi tällä viikolla kohota jopa 14  300 megawattiin. Maanantai-iltana luku kävi jo yli 13  900 megawatissa.

–  Kysyntähuippu riippuu siitä, kuinka korkealle pakkanen nousee ja kuinka pitkään se jatkuu, Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin sanoi STT:lle viikonloppuna.

Vuonna 2023 sähkön kysyntähuippu nähtiin marraskuun lopulla, kun kulutus nousi korkeimmillaan noin 13  200 megawattiin. Kaikkien aikojen ennätys, reilut 15  100 megawattia, on talvelta 2016.

Lue myös:

    Uusimmat