Sähköautojen toimintamatka saavuttamassa huippunsa? Osa valmistajista keskittyy jo ihan muihin juttuihin
Onko tulevaisuuden sähköautoilijan tyydyttävä pienempään, mutta nopeammin latautuvaan akustoon?
Useimmat sähköautojen valmistajat ovat ottaneet strategiakseen asentaa automalleihinsa mahdollisimman suuren ajoakuston, jotta sillä pääsee mahdollisimman pitkälle. Samalla ajoneuvon paino ja valmistuskulut kasvavat huomattavasti.
Tämä ajattelutapa näyttäisi olevan muuttumassa.
Useat autovalmistajat ja startup-yritykset, kuten esimerkiksi Green Car Reportsin esiin nostamat brittiläiset Nyobolt ja Echion Technologies sekä yhdysvaltalainen Group 14 Technologies, keskittyvät täysillä pienempien mutta nopeammin latautuvien akkujen suunnitteluun ja tuotantoon. Tavoitteena olisi siis valmistaa edullisempia, vähemmän harvinaisia raaka-aineita tarvitsevia sähköautoja, jotka latautuisivat nopeammin, mutta joiden kantama olisi lyhyempi.
Green Car Reportsin mukaan kehittelyssä on esimerkiksi niobiumoksidianodi-pohjaista tekniikkaa, joka lyhentää latausaikaa. Toinen, yhdysvaltalaisen Our Next Energy -startupin kehittelemä tekniikka on sekoittaa sähköauton ajoakuston kuorten sisään kahta tai useampaa akkukemiatekniikkaa. Suomessa valmistettava Lightyear 0 puolestaan luottaa aurinkopaneelien lataustehoon latauspisteellä käyntiä vähentävänä ja toimintamatkaa lisäävänä tekniikkana.
Mercedes-Benz näyttää puolestaan jo siirtyneen uudessa EQE-mallissaan auton suuren akun täyttämiseen tasaisemmalla latauskäyrällä, nopeimman piikkitehon kustannuksella, vaihdettuaan akkukennotoimittajaa aiemmin ilmestyneen EQS-mallin jälkeen. Mercedes – ja moni muu – keskittyy myös saamaan enemmän irti vähemmästä. Sen Vision EQXX -konseptiauto taittoi juuri yleisessä liikenteessä ennätykselliset 1200 kilometriä.
Uusimmat
-
12:30
WHO varoittaa, että Gazassa voi kuolla enemmän ihmisiä sairauksiin kuin pommituksiin – MTV seuraa sotaa
-
12:27
Lasten kylpyleluja vedetään myynnistä – poista oitis käytöstä!
-
12:23
Dramaattinen puhelu katkaisi MM-voittajan urheilu-uran äkisti – kertoo nyt viime kevään painajaisesta: "Sydän pysähtyi neljä kertaa"
-
12:07
Kultainen Venla 2023 -ehdokkaiden lyhytlistat julki!
-
12:05
Jouluviikon säähän pahaenteinen ennustus – "Sitä tuskin toivoo kukaan"
-
12:00
Frontexin noin 50 rajavartijaa ja muuta työntekijää saapuu tänään avuksi rajalle
-
11:33
Pahamaineisessa moskovalaisvankilassa olevan yhdysvaltalaistoimittajan vankeus jatkuu
-
11:31
Parikymppinen mies ampui tuntemaansa miestä Tampereen Näsinpuistossa – syyttäjä vaatii kuuden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta
-
11:31
Renny Harlin valmisti Johanna-vaimolleen syntymäpäiväyllätyksen – näin puoliso reagoi
-
11:20
Ferrari-pomolta kiusallinen paljastus F1-kauden ratkaisuhetkistä: "Se oli Charles"
-
11:15
Yleinen terveysongelma moninkertaistaa alkoholin haitat – "Erittäin haitallinen yhdistelmä"
-
10:52
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen saavat kansanjuhlan Jyväskylään
-
10:52
Suomalaispelaaja ällistytti NHL:ssä – ihmesuorituksen jälkeinen kommentti hämmensi valmentajan: "Eihän tuolle voi kuin nauraa"
-
10:44
Täysi talvi marraskuussa hämmentää meteorologiakin – lähipäivien ennusteessa "postikorttimaisema"
-
10:30
Teollisuusliiton Riku Aalto vetoaa SAK:n yhtenäisyyden puolesta: "Jos riitelemme keskenämme, voimme yhtä hyvin luovuttaa"
-
10:28
Viittä ihmistä epäillään törkeästä ihmiskaupasta marja-alalla – mahdollisia uhreja jopa yli 2 000
-
10:11
Kriisiseurassa kuohuu: Valmentajaruletin hinta kymmeniä miljoonia
-
10:10
Ilmastokokous on elintärkeä tarkastuspiste – ensimmäistä kertaa selviää, miten ilmastonmuutoksen hillintä on onnistunut
-
10:10
Krisse Salminen voitti TTK:n vuonna 2012 – julkaisi nostalgisen otoksen
-
10:06
Kymmenen kuollut jäätävissä myrskyissä Ukrainassa – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää