Säätytalolla pohdittiin exit-suunnitelmaa – Marin: "Hallitus kävi hyvän keskustelun rajoitusten hallitusta ja asteittaisesta purkamisesta kesää kohti"

2:44
Näin oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kommentoi neuvotteluiden tuloksia MTV Uutisille.

Hallitus kokoontui tänä iltana Säätytaloon pohtimaan, missä järjestyksessä ja millä tavalla epidemian vuoksi käyttöön otettuja rajoitustoimia puretaan. Neuvottelut ovat päättyneet tältä illalta. Pääministeri Sanna Marin kertoo Twitterissä, että neuvotteluja jatketaan huomenna kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo MTV Uutisille, että neuvotteluissa on päästy eteenpäin ja keskustelut jatkuvat huomenna opposition kanssa.

– Eteenpäin päästiin ja hahmotellaan sitä, miten yhteiskuntaa päästään avaamaan myöhemmin keväällä. Aivan vielä ei ole sen aika. Keskustelu jatkuu huomenna opposition kanssa ja päätöksien teon aika on hieman myöhemmin, sanoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.)

– Nyt ollaan käyty hyvä keskustelu ja prosessi jatkuu. Nythän mennään kohti valoa ja kohti kesää, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp).

– Jos nyt kaikki pidämme huolta siitä, ettei kokoonnuta isoihin porukoihin eikä oteta riskejä – pidetään etäisyyttä ja maskit ja pidetään huolta siitä, että rokote otetaan kun vuoro tulee – niin meillä on edellytyksiä siihen, että juhannuksena on paljon parempi tilanne, Henriksson jatkaa.

Suunnitelmaluonnoksen käsittely jatkuu Säätytalossa huomenna kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa kello 10.

Aineistot lähtevät kommenttikierrokselle

Pääministeri Sanna Marin (sd.)ei astunut kameroiden eteen, mutta hän kertoi neuvottelujen hengestä Twitterissä.

– Hallitus kävi hyvän keskustelun rajoitusten hallitusta ja asteittaisesta purkamisesta kesää kohti. Huomenna käymme kokonaisuutta läpi yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa, Marin kirjoittaa.

Hallituksen läpikäymää aineistoa avataan myöhemmin myös kommenttikierrokselle, kertoo Marin.

– Ihan hyvä kokous oli minusta ja hyvä että saadaan myös oppositio mukaan laajasti. Kyllä valmista tulee, mutta tässä vaiheessa ei voi lyödä kaikkea lukkoon. Tässä vaiheessa ollaan toiveikkaita, sanoo opetusministeri Jussi Saramo (vas.).

– Tämä on valtava kokonaisuus. Meillä oli hyvä keskustelu ja huomenna haluamme kuulla oppositiota, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.)

– Tautiluvut menevät alaspäin, mutta tilanne on edelleen vakava, Ohisalo jatkaa.

Saarikko: Rokotteet eivät ole ainoa ratkaiseva tekijä

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kuvailee neuvotteluja pitkiksi ja perusteellisiksi.

– Nyt tilanne näyttää menevän parempaan suuntaan. Samalla huoli herää Euroopan monista esimerkeistä – kun asioita on avattu liian aikaisin ja niitä on jouduttu peruuttamaan. Haluaisimme Suomessa välttää jojoa, että avataan ja suljetaan, Saarikko sanoo.

– Se mitä nyt avaamisesta suunnitellaan, riippuu tautitilanteesta ja siihen taas jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa, Saarikko jatkaa.

Saarikko muistuttaa, että rokotteet eivät ole ainoa ratkaiseva tekijä rajoituksia purkaessa, vaan tautitilanne täytyy saada hallintaan.

– Tavoittelemme rokotekattavuutta mahdollisimman nopeasti ja riskiryhmät edellä. Jotta päästään avaamaan, niin tärkein tilannearvio on se, miten tautitilanne kehittyy ja positiivisten testitulosten määrä vähenee – kuolleisuus alenee ja sairaalahoidon tarve alenee. Eli kaikki ne ikävät luvut, mitä olemme vuoden seuranneet.

Lainsäädännön riittävyyttä pohdittiin

Saarikko kertoo, että myös maskipakko on nostettu esille keskusteluissa.

– Viitaten viime päivien keskusteluun siitä, miten meidän lainsäädäntö toimii pandemian tapauksessa. Lainsäädäntö on perustunut toisentyyppisiin uhkiin. Tarvitaanko kokonaan uutta lainsäädäntöä? Tätäkin sivuttiin, Saarikko pohtii.

– Sitäkin sivusimme, onko tarpeen tehdä toimia kovan kritiikin saaneiden liikkumisrajoitusten vaihtoehdoksi. Mutta tästä ei tehty mitään päätöksiä. Pitkä ilta painottui exit-suunnitelmaan.

Saarikko muistuttaa, että tautitilanne on Suomessa alueellisesti hyvin erilainen. Tämä otetaan huomioon myös keskusteluissa exit-suunnitelmasta.

– Alueellisuus on vahva tekijä, Saarikko sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja