Mainos

Säästöt sulkevat sairaaloiden toimintoja kesällä

Monet sairaanhoitopiirit suunnittelevat ensi kesäksi mittavia supistustoimia. Lisäsäästöjä etsitään muun muassa sulkemalla yhä useampia vuodeosastoja ja poliklinikoita pidemmäksi ajaksi kuin aiempina vuosina.

Myös leikkaustoimintaa aiotaan vähentää monin paikoin.

Supistustoimien taustalla on uhka kuntarahoituksen romahtamisesta. Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä kuntarahoitus saattaa kutistua tänä vuonna yli 14 miljoonalla eurolla. Tulojen vähenemiseen onkin valmistauduttu sopeuttamisohjelmalla, jossa muun muassa henkilöstöä kannustetaan palkattomalle virkavapaalle eikä sijaisia oteta.

- Vähemmän poliklinikka-, vuodeosasto- ja leikkaustoimintaa, summaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kehitysjohtaja Isto Nordback.

- Ennen supistuohjelmamme kesäksi oli noin viiden viikon mittainen, mutta nyt se laajenee kahdella viikolla kesän alussa ja kahdella viikolla loppukesällä eli kaikkiaan yhdeksään viikkoon.

Pirkanmaalla supistukset ja sulut on keskitetty ei-kiireelliseen toimintaan, ja päivystystoiminta jatkuu ennallaan.

Katso Tuula Malinin raportti Tampereelta (Seitsemän uutiset 26.4.2009)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.