Mainos

Saastearvot laskivat Pariisissa

Pariisin saastearvot laskivat tänään sen jälkeen hallitus oli määrännyt puolet yksityisautoista pois kaupungin kaduilta. Julkinen liikenne oli tänään ilmaista koko Pariisin alueella, mikä toi tavallista suuremmat ruuhkat maanalaiseen sekä linja-autoihin.

-Pariisin ilman laatu on palautunut jonnekin lähelle hyväksyttävää, kertoi ympäristöministeri Dominique Voynet hallituksen kokouksen jälkeen. Pääministeri Lionel Jospin kiidätettiin kokoukseen sähköautolla.

Voynetin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, pidetäänkö liikennerajoitukset voimassa huomenna. Yksityisautoista saivat tänään liikkua vain ne, joiden rekisterinumero päättyy parittomaan numeroon. Jos rajoituksia pidetään voimassa vielä huomenna, tällöin liikkeelle pääsevät parilliset numerot. Vastaavaa menetelmää on käytetty myös Roomassa ja Ateenassa.

Ranskan hallitus päätti eilen rajoittaa yksityisautoilua sen jälkeen kun autojen saatepäästöt ylittivät saastehälytysrajan. Lähinnä autojen päästöistä peräisin oleva typpidioksidi nosti saastetason korkeimpaan asteeseen eli kolmeen. Saastepitoisuuden kohoamiseen vaikutti täysin tyyni ja aurinkoinen sää.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.