Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on sivussa tehtävästään ensi vuoden alkuun asti, kertoo Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas.
Kelan hallitus oli tänään koolla käsittelemässä pääjohtaja Lasse Lehtosen tilannetta.
Lehtonen on sivussa tehtävästään vuoden loppuun asti, kertoi Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas kokouksen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Tuon ajan pääjohtajan tehtävää hoitaa Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
Lehtonen on yhä Brysselissä, ja hän on saanut kaiken avun ja tuen, mitä hänelle on pystytty tarjoamaan, Kiukas sanoo.
– Kelan hallitus toivoo, että media ja kaikki antavat Lehtoselle toipumisrauhan.
Kiukkaan mukaan Lehtoseen on oltu yhteydessä useaa kautta, mutta hän ei vastannut kysymykseen siitä, onko joku lähtenyt Suomesta Brysseliin Lehtosen tueksi.
– Minä ja Kelan toimihenkilöt ovat olleet häneen yhteydessä. Kela on ollut yhteydessä myös suurlähetystöön, koska he pystyvät tarjoamaan apua paikan päältä paremmin.
Matkusti Brysseliin kehotuksista huolimatta
Kela ilmoitti sunnuntaina, että pääjohtaja Lasse Lehtonen on joutunut sairaalahoitoon Brysselissä, jossa hän oli työmatkalla, ja samanaikaisesti sairauslomalla.
– Tietysti ihminen voi sairauslomalla ollessaan tehdä töitä oman jaksamisensa mukaan. Pääjohtajaa on kehotettu olemaan matkustamatta, mutta hän on tästä huolimatta päättynyt matkustaa, Kiukas kertoo.
