Saara Reimania kyllästyttää, että autistit eivät itse pääse kertomaan, minkälaista tukea ja apua he yhteiskunnassa tarvitsevat. Reiman myös työskentelee sen eteen, ettei autismia enää pidettäisi häiriönä, vaan erilaisuutena.
Kun Saara Reiman tapasi päälle parikymppisenä tulevan entisen puolisonsa, psykologiksi valmistunut mies sanoi Reimanille, että hänellä voisi olla joitain autisminkirjoon sopivia piirteitä.
Siispä, kun viisi vuotta sitten 40 vuotta täyttänyt Reiman sai monien vaiheiden kautta autismidiagnoosiin, hän ei yllättynyt.
– Olin ollut siitä melko varma. Oli helpottavaa, että rumba ja ruletti olivat ohi ja pystyin etsimään ja saamaan sellaista apua, jota tarvitsin ja joka oikeasti tehosi.
Diagnoosin saaminen oli ollut vaikeaa, ja Reimanin masennustakin oli hoidettu tavoin, jotka eivät autistille sovi.
– Kun normaalisti masentuneelle suositellaan mukavuusalueensa ulkopuolelle poistumista ja sosiaalisen elämän lisäämistä, autistia taas auttaa nimenomaan eristäytyminen ja mukavuusalueensa keskelle pyrkiminen.
Diagnoosiprosessin aikana Reiman huomasi, kuinka huonolla tolalla käsitykset autismin hoidosta ovat.
– Neuropsykiatriassa on tosi vahvasti vanha lääketieteellistävä ajatus autismista. Sitä pidetään häiriönä, mikä vain pahentaa autistien syrjintää.