Helsinki-Vantaalla taas kaksi kiitotietä käytössä – liikennerajoituksia yhä voimassa

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on taas käytössä kaksi kiitotietä, kertoo Finavia. Voimassa on kuitenkin yhä liikennerajoituksia.

Helsinki-Vantaan lentoaseman yksi kiitotie suljettiin aiemmin tänään sankan lumisateen ja kovan tuulen takia. 

Helsinki-Vantaan lentoasemalla lennot olivat aamulla keskimäärin noin tunnin myöhässä. Lennonjohdosta vastaavasta ANS Finland -yhtiöstä arvioidaan, että myöhästymiset jatkuvat iltapäivään asti.

Helsinki-Vantaalla on ollut lumisateen ja kovan tuulen vuoksi käytössä vain yksi kiitotie.

Finnair kertoo Twitterissä peruneensa 12 lentoa tältä päivältä. Lentoja on peruttu Helsinki-Vantaalta muun muassa Riikaan, Vilnaan, Brysseliin, Tukholmaan sekä kotimaan kohteisiin.

Finavia varoitti jo eilen, että Helsinki-Vantaan lentoliikenteeseen on odotettavissa viivästyksiä huonon sään takia. Finavian mukaan lentoasema toimii normaalisti, mutta lentoliikennettä joudutaan todennäköisesti rajoittamaan tuuliolosuhteiden ja kiitotieaurausten vuoksi.

​​​​​​​

Lumi jumittaa vaihteet

Raiteillakin lumipyry aiheuttaa ongelmia. VR kertoo, että pyryttävä ja pöllyävä lumi vaikuttaa junaliikenteeseen todennäköisesti koko torstain. Ratapihoille ja vaihteisiin pakkautuva lumi aiheuttaa pulmia.

Kello 11:n maissa kaukojunista aikataulussa puksutti vajaat 70 prosenttia.

Kaukoliikenteessä voi koko maassa tulla myöhästymisiä, vuorojen perumisia ja osa vuoroista voidaan ajaa osittain linja-autoilla, VR kertoo. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ajettaneen loppupäivä harvennetuin vuoroin, kuten aamullakin. Harvennetut vuorot ovat koskeneet A- ja K-junia.

Helsingin seudun liikenne varoitti, että myös raitiovaunut voivat myöhästellä.

Rekkoja jumissa

Tieliikenteessä pahoilta turmilta ja ruuhkilta on tiettävästi vältytty. Kello 12:n jälkeen ajokeli oli Liikenneviraston mukaan erittäin huono muun muassa Länsiväylällä sekä osissa Ykköstietä ja valtatie 10:tä.

Pääkaupunkiseudulla on tapahtunut joitakin peltikolareita muun muassa Nelostiellä, Tuusulanväylällä ja kehäteillä. Kehä III oli hetken kokonaan poikki idän suuntaan kuorma-auton ja rekan kolarin takia Ala-Tikkurilan liittymän kohdalla. Turmassa ei tullut loukkaantumisia, Helsingin poliisi kertoi Twitterissä.

Kehä ykkösellä Espoossa Turunväylän eteläpuolella oli muutama raskas ajoneuvo jumissa ennen kello 11:tä, kertoi Liikennevirasto.

Helsingin poliisi kertoi lisäksi kello 11:n maissa, että rekka oli jumissa ydinkeskustassa Päävartion vieressä.

Aamun työmatkaliikenne sujui melko hyvin hankalasta säästä huolimatta, Liikennevirasto kertoo. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kehui Twitterissä liikenteen kulkeneen aamulla hyvin. 

Lue myös:

    Uusimmat