Sään kuukausiennuste hämmentää jopa kaiken kokeneen meteorologin

4:32img
Julkaistu 22.11.2022 10:22
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas luonnehtii tuoretta kuukausiennustetta harvinaisen epävarmaksi.

– En ole pitkään aikaan nähnyt näin hapuilevaa ennustetta. Pitkään on ollut signaali, että kohta lämpenee ja kunnolla, mutta tuntuu, että se koko ajan lykkääntyy ja lykkääntyy eteenpäin. Suhtaudun varauksella tähän ennusteeseen.

Kuluva viikko näyttää kuitenkin selvältä: koko maassa on pakkasta.

– Jos haluaa varman päälle pelata, käydä pulkkamäessä ja hiihtämässä, tällä viikolla se onnistuu.

Joulukuusta tavallista lauhempi?

Jotain kuukausiennusteesta pystyy kuitenkin sanomaan, ja joulukuun alku näyttäisikin tavallista lauhemmalta.

– Tyypillisesti joulukuun alkupuolella etelässä päivälämpötila on nollan kieppeillä eli jos menee keskiarvon yläpuolelle, selkeää plussakeliä olisi.

Etelässä ja lännessä lumipeite olisi ainakin vaarassa.

– Näyttää siltä, että lämpö loppujen lopuksi voittaa tämän kylmän jossain kohtaa tulevina viikkoina.

Mäntykannas sanoo, että tämän syvempää analyysiä kuukausiennusteesta ei saa.

– Tekisi mieli antaa tästä kuukausiennusteesta parempi analyysi, mutta ei pysty. Ihan kaikki skenaariot ovat auki jouluviikolla.

Lue myös: Kuukauden sääennuste antaa viitteitä valkeasta joulusta: "Mutta isoja hankia ei tule"

Tuoreimmat aiheesta

Sää