Janne Ryynänen saavutti kauden parhaan sijoituksensa yhdistetyn maailmancupissa oltuaan kahdeksas lauantaina Ranskan Chaux-Neuvessä.
Ryynänen oli mäkiosuuden toinen 116,5 metrin hypyllään ja esiintyi hiihto-osuudellakin pirteästi.
Suomalainen lähti hiihtämään 10 sekuntia Ranskan Jason Lamy Chappuis'n perään. Hän hiihti suurimman osan kisasta kärkiryhmän mukana ja putosi vauhdista vasta pari kilometriä ennen maalia. Ryynänen hävisi voittajalle lopulta 21 sekuntia.
- Jannen suoritus oli kyllä erinomainen kaikin puolin, kun ottaa huomioon sairastelut joita on alla. Siihen nähden hiihto oli tosi hyvä, kertoi päävalmentaja Kimmo Savolainen.
- Pari ensimmäistä kierrosta olivat vähän tukkoisia, mutta loppua kohden hiihto parani.
Ryynänen ylsi omalle tasolleen myös mäessä.
- Sielläkin tuli hyvä onnistuminen, sellainen perushyvä Jannen hyppy. Meillä on ollut paljon ongelmia ylämäen nopeuksien kanssa, ja oli kisassakin vielä vähän.
Viime aikojen sairastelut näkyivät vielä Ryynäsen otteissa.
- Ei se hiihto vielä missään nimessä parasta ollut, kierroksia puuttui. Mutta Osloa ajatellen oli hyvä saada startti tähän. Tosi tyytyväinen pitää olla, Savolainen totesi.