Suuri turvekasa syttyi tuleen Vapon tuotantoalueella Kotkassa

Suuri turvekasa syttyi tänään tuleen Vapon turvetuotantoalueella Kotkan Huruksentiellä, kerrotaan Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Turvekasan palosta tuli ilmoitus hätäkeskukseen puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Palomestari Juha Säämänen kertoo, että liekit löivät turveaumasta pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.

Tuleen syttynyt turveauma oli noin 50 metriä leveä ja 150 metriä pitkä.

Sammutustöihin osallistui useita pelastuslaitoksen yksiköitä Kotkasta, Kouvolasta ja Haminasta. Kello neljän aikaan palo oli jo saatu sammumaan, ja pelastuslaitos valvoi tilannetta turvealueella. Henkilövahinkoja ei aiheutunut.

Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Säämäsen mukaan palo on voinut saada alkunsa esimerkiksi turvealueella käytetyn koneen sinkoamasta kipinästä.

Maastopaloja monin paikoin 

Maastopalokausi on alkanut tänä viikonloppuna eteläisessä Suomessa. Tänään maastopaloja on sammutettu puolenpäivän jälkeen muun muassa Kirkkonummella, Askolassa, Salossa ja Kustavissa.

Pelastuslaitoksilta varoitetaan, että heinikot ovat nyt etelä- ja lounaisrannikolla erittäin kuivia ja syttymisherkkiä. Tästä syystä on syytä välttää roskien polttamista.

Ilmatieteen laitos on sekin antanut varoituksen ruohikkopalovaarasta Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat