Ruotsissa perjantain jälkeen yli 17 000 uutta koronatartuntaa – virukseen liittyviä kuolemia lähes sata: "Tästä selviäminen vaatii aikaa"

6:01
Katso video: Ruotsi ryhtyy kovempiin toimiin koronaa vastaan.

Ruotsissa on raportoitu perjantain jälkeen 17 265 uutta koronavirustartuntaa, kansanterveysviranomainen kertoo. Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia maassa on 94.

Tautitapaukset ovat olleet Ruotsissa viime viikkoina jyrkässä kasvussa. Yhteensä tartuntoja on 10 miljoonan ihmisen maassa yli 225 000 ja kuolleita 6 500.

Valtionepidemiologi Anders Tegnell luonnehti tilannetta vakavaksi.

– Meillä on hyvin monia tapauksia nyt viikoittain. Lähes kaikki alueet ovat nyt kovalla koetuksella, Tegnell sanoi.

Ruotsissa koronatartunnoista ja tautiin liittyvistä kuolemista raportoidaan tiistaista perjantaihin, jolloin viikonlopun ja alkuviikon tilastot kasautuvat tiistaille.

Ruotsissa tuli tänään voimaan kielto, joka rajoittaa kokoontumiset ja tilaisuudet maksimissaan kahdeksaan ihmiseen. Kielto perustuu järjestyslakiin eikä ole luonteeltaan suositus tai ohje.

Koulut ja ravintolat pysyvät auki, mutta kuhunkin ravintolapöytään saa ottaa korkeintaan kahdeksan asiakasta.

Kokoontumisrajoituksessa on myös muutamia poikkeuksia. Uskonnollisiin tapahtumiin, esimerkiksi hautajaisiin, saa yhä osallistua korkeintaan 20 henkeä.

Yleisötapahtumia voi yhä järjestää korkeintaan 300 ihmiselle, jos jokaiselle osallistujalle on määritetyin turvavälein sijoitettu istuin ja tapahtumassa muutoinkin huolehditaan terveysturvallisuudesta.

"Peru, luovu, lykkää"

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi sunnuntaina pitämässään tv-puheessa virustilanteen olevan hyvin vaikea ja että kaikkien on tehtävä osuutensa vähentämällä kontakteja ja tekemällä mahdollisuuksien mukaan etätöitä.

– Kaikki se, mitä haluaisit tehdä, mutta joka ei ole välttämätöntä: peru, luovu, lykkää. Tästä selviäminen vaatii aikaa. Siihen asti tämä on uusi normi koko Ruotsille, Löfven sanoi.

– Se mitä me maana teemme väärin nyt, aiheuttaa meille kärsimystä myöhemmin. Se, minkä teemme oikein, on meille iloksi myöhemmin, pääministeri jatkoi.

Juttua täydennetty kauttaaltaan 24.11.2020 klo 16.05.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja