Ruotsissa paljastui telejätin vakoilujuttu

Ruotsalaisen telejätin Ericssonin ympärillä paljastui tänään vakoiluvyyhti. Kolme yhtiössä työskennellyttä ruotsalaista vangittiin eilen vakoilusta epäiltynä. Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan myös muita henkilöitä, mahdollisesti ulkomaalaisia, saattaa olla vangittuna.

Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon mukaan vangittuja epäillään törkeästä vakoilusta tai törkeästä yritysvakoilusta. Ericsson myönsi tänään, että vakoilusta epäillyt ovat yhtiön entisiä tai nykyisiä työntekijöitä. Kukaan heistä ei Ericssonin mukaan ollut yrityksessä avainasemassa.

Päätekijänä pidetty otettiin kiinni, kun hän oli tapaamassa ulkomaista yhteysmiestään. Hänen epäillään luovuttaneen Ericssonin salaisia tietoja ulkomaiselle tiedustelupalvelulle jo pitkään. Kiinnioton yhteydessä saatiin takavarikkoon asiakirjoja, joita vangittu oli Säpon mukaan viemässä tiedustelu-upseerille.

Kahden muun vangitun epäillään hankkineen salaisia tietoja päätekijän toimeksiannosta. Ericsson ei halunnut kertoa, millaisia tietoja siltä oli urkittu.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat