Ruotsin suurimmasta mysteeristä 30 vuotta – tämä kaikki Palmen murhasta tiedetään

Myöhemmin, vuonna 1972 Palme leimasi USA:n toimet Pohjois-Vietnamissa kidutukseksi, ja vertasi niitä natsi-Saksan tekemiin joukkomurhiin toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat viilensi diplomaattisen välinsä Ruotsiin kutsumalla suurlähettiläänsä kotiin. Valtioiden suhteet palautuivat normaaleiksi vasta kahden vuoden kuluttua.

Palmen murhan motiivi ei ole tiedossa. Selittämätön surmatyö on poikinut useita teorioita, joissa syyllisiksi on epäilty muun muassa Ruotsin oikeistolaisia poliiseja, talousrikoksiin sotkeutuneita asekauppiaita, kurdien PKK-järjestöä sekä Jugoslavian tiedustelupalvelua.

Uusia väitteitä murhaajan henkilöllisyydestä

Yksi eniten julkisuutta saaneista epäillyistä on Christer Petterson. Lisbet Palme osoitti Pettersonin miehensä tappajaksi poliisin järjestämästä tunnistusrivistä, ja mies tuomittiin murhasta. Myöhemmin oikeus kuitenkin totesi hänet syyttömäksi heikkoon todistusaineistoon vedoten. Petterson kuoli aivoverenvuotoon lyötyään päänsä vuonna 2004.

Palmen aikana valtiosihteerinä toiminut Ulf Dahlsten kirjoitti noin viikko sitten Dagens Nyheter -lehteen tekstin, jossa hän kertoo uskovansa Pettersonin syyllisyyteen. Dahlstenin kuvailee saaneensa tietoja, jotka viittaisivat miehen suuntaan. 

Dahlsten oli kuullut Pettersonin vierailleen valtioneuvoston kansliassa joitain vuosia ennen murhaa, ja esittäneen epäilyttäviä kysymyksiä Palmen arkirutiineista. Petterson oli keskustellut kansliassa työskennelleen henkilön kanssa ja kritisoinut äänekkäästi Palmen ajamaa politiikkaa. 

On mahdollista, että Petterson olisi toiminut rikollisen alamaailman juoksupoikana. Dahlstenille oli tihkunut tietoja, joiden mukaan Petterson olisi saanut komennuksen murhata Palme. Palkkamurhan taustalla väitettiin olevan ”pommimiehenä” tunnettu Lars Tingström, joka tuomittiin vuonna 1984 elinkautiseen vankeustuomioon useista Tukholman alueella tehdyistä pommi-iskuista.

Dahlstenin mukaan Tingström olisi halunnut vihaamansa poliitikon hengiltä. Petterson kuitenkin osoittautui tehtävään liian epäluotettavaksi. Hallitsematon päihdekierre teki miehestä arvaamattoman. Dahlstenin väitteiden mukaan salamurha peruttiin, mutta Petterson ampui Palmen palkkiorahojen toivossa, kohdattuaan hänet sattumalta elokuvateatterin liepeillä.

Keskustelu Pettersonin syyllisyydestä jatkuu vielä tänäkin päivänä. Mies on itse tunnustanut syyllisyytensä Expressen-lehteen painetussa mielipidekirjoituksessa. Vuonna 2001 julkaistun tekstin kirjoitti miehen ystävä, toimittaja Gert Fylking, sillä Petterson ei suostunut tekemään sitä itse. Tunnustus on kuitenkin Pettersonin hyväksymä ja allekirjoittama.

Petterson ei ole ainoa murhan tunnustanut

Ruotsin poliisi kertoi torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että 133 ihmistä on tunnustanut murhanneensa Olof Palmen. Murhatutkinnassa on kuulusteltu vuosien varrella yli 10 000 ihmistä.

Ruotsin poliisilla on yhä edelleen kolmen hengen Palme-ryhmä. Murhaan liittyviä vihjeitä tulee viikoittain. Tutkinta-aineistoa on kertynyt vuosien varrella yli 225 hyllymetriä.

Petterson sopii murhaajan profiiliin rikollisen taustansa vuoksi. Hänellä oli äärioikeistolaisia ajatuksia, ja hänen tiedetään olleen rikospaikan lähellä murhayönä. On kuitenkin epäselvää, olisiko Petterson kyennyt pakenemaan surmapaikalta jäljettömiin nopeasti teon jälkeen.  

Palmen ampujan kerrotaan poistuneen Sveavägenin surmapaikalta itään Tunnelgatanin portaita pitkin. Jyrkät, 89 askeleen rappuset olisivat voineet osoittautua heikossa kunnossa olevalle narkomaanille haasteeksi.

Kaikki tutkinnat päätyneet umpikujaan

Poliisi on saanut vuosien varrella tuhansia vihjeitä murhasta. Kaikki johtolangat ovat kuitenkin päätyneet umpikujaan. Tutkintoja vaikeuttaa etenkin se, että tappajan ulkonäöstä on ristiriitaisia silminnäkijähavaintoja.

Ruotsin poliisi julkaisi taannoin havainnekuvan epäillyn mahdollisesta ulkonäöstä. Kuva poiki noin 8000 perätöntä vihjettä. Torstaina pitämässään tiedotustilanteessa Palme-ryhmä kertoi, että luonnokseen hahmoteltu mies ei todennäköisesti ole murhaaja.

– Kuva on ollut suuri rasite tutkinnalle, ryhmän johtaja Hans Melander totesi median edustajille.

Myös murha-ase on edelleen teillä tietymättömillä. Poliisi tutki hiljattain haltuunsa saamaansa revolveria, josta oli löydetty DNA-jälkiä, joiden epäiltiin olevan peräisin murhaajasta.

Tulokset osoittautuivat kuitenkin jälleen pettymykseksi. Tutkinnanjohtaja Kerstin Skarp kertoi noin kuukausi sitten Ruotsalaiselle Expressen-lehdelle antamassaan haastattelussa, että ase ei todennäköisesti liity tapaukseen millään tavalla.

Palmen murhan tutkintaprosessi on Ruotsin historian kallein, ja se jatkuu edelleen. Varmaa tietoa on vähän. Selvää on ainoastaan se, että valtion päämiehen salamurha herättää keskustelua ja spekulaatiota tappajan henkilöllisyydestä vielä jatkossakin.

Palmen viimeiset hetket 

Historia-lehdessä julkaistiin vuonna 2012 artikkeli, joka kuvaa Palmen viimeiseksi jäänyttä iltaa hetki hetkeltä.

Turvamiehet viikonloppuvapaalla 28. helmikuuta klo 20.35

Olof Palme lähti vaimonsa Lisbet Palmen kanssa asunnoltaan Tukholman vanhasta kaupungista kohti metroasemaa. He olivat menossa elokuvateatteri Grandiin katsomaan ruotsalaista uutuuselokuvaa Mozartin veljekset.

Asemalla monet ohikulkijat tunnistivat pää­ministerin, ja jotkut jopa tervehtivät häntä muutamalla sanalla.

Kun Palmet nousivat metrojunasta, nuori humalikko tunnisti pääministerin ja alkoi huvikseen kävellä aivan Palmen kannoilla nähdäkseen, mitä henkivartijat tekisivät. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, sillä pääministerin turvamiehet olivat viikonloppuvapaalla.

Palmella oli pääministeriasemastaan huolimatta usein tapana liikkua Tukholmassa ilman suojelua.

Palmet uhmasivat talvikeliä, klo 23.15

Elokuvan jälkeen Olof ja Lisbet Palme seisoivat jalkakäytävällä elokuvateatteri Grandin edessä Tukholman Sveavägenillä keskustelemassa siitä, miten he menisivät kotiin.

”Minua väsyttää”, sanoi Lisbet, mutta Olof ei antanut periksi. Hän ei halunnut enää mennä metrolla vaan vaati, että he kävelisivät reilun parin kilometrin matkan kotiin.

Kello 23.17 ammattiyhdistysjohtaja Björn Rosengren näki Olof ja Lisbet Palmen lähtevän kävelemään Sveavägeniä. Rosengren oli aiemmin vaihtanut pari sanaa heidän kanssaan tavatessaan heidät elokuvateatterissa.

”Kyllä Ruotsi sentään on hieno maa”, Rosengren tokaisi vaimolleen. ”Missä muualla pääministeri voisi kävellä kaupungilla yksin kotiin myöhään illalla aivan niin kuin kuka tahansa?” Sillä hetkellä Olof Palmella oli jäljellä tasan neljä minuuttia elinaikaa.

Kadulla seisoskeli outo mies, klo 13.19

Inge Morelius jäi seurailemaan pitkää mustatakkista miestä, joka seisoskeli Dekoriman sisustus- ja värikaupan edessä. Mies vaikutti siltä kuin hän olisi odottanut jotain tapahtuvaksi, ja hän vilkuili vähän väliä hermostuneesti Sveavägeniä ylös ja alas.

Morelius alkoi epäillä, että outo mies oli varmaan huumekauppias, joka odotti sovittua asiakasta. Morelius piti miestä silmällä mutta joutui vilkuilemaan vähän väliä myös taustapeiliin poliisien varalta, sillä hän oli pysäyttänyt autonsa luvattomaan paikkaan päästääkseen osanseurueestaan käymään pankkiautomaatilla.

Morelius mainitsi Dekoriman edessä seisoskelevasta miehestä takapenkillä istuville ystävilleen. ”Katsokaahan tuota omituista kaveria. Hän ihan selvästi odottaa jotain.” Morelius näki jonkun pariskunnan lähestyvän katua pitkin muttei tunnistanut tulijoita pääministeriksi ja tämän vaimoksi.

Nainen huomasi epäilyttävän miehen menevän pariskunnan luo rivakoin askelin. ”Aikooko se varastaa tuon naisen käsilaukun?!” Morelius puuskahti ystävilleen.

Morelius näki miehen tarttuvan Olof Palmea kauluksesta, vetävän esille suuren käsiaseen ja ampuvan kaksi laukausta uhrin selkään. ”Ei, nyt se ampuu!” hän huusi.

Kello oli 23.21. Olof Palme lysähti jalkakäytä­välle. Varmistuttuaan siitä, että oli onnistunut aikeessaan, ampuja pani rauhassa aseen koteloon ja lähti juoksemaan ylös Tunnelgatania.

Silminnäkijä seurasi ampujaa, klo 23.21

Lars Jeppsson oli kaupungilla kävelyllä, kun hän kuuli kaksi laukausta ja näki miehen lysähtävän jalkakäytävälle Tunnelgatanin ja Sveavägenin kulmauksessa. Miehen vierellä ollut nainen alkoi kirkua ja kumartui miehen puoleen.

Ampuja lähestyi kovaa vauhtia Jeppssonia, joka piiloutui kadulla olevien parakkien taakse. Kun ampuja juoksi Jeppssonin ohi, tämä näki hänen olevan pitkä vankkarakenteinen mies, jolla oli yllään musta pitkä tai puolipitkä päällystakki ja päässään jonkinlainen tumma huppu.

Ampuja juoksi kohti Tunnelgatanilla olevia jyrkkiä portaita. Hän harppoi kaikki 89 askelmaa kaksi tai kolme kerrallaan, ja portaikon huipulle päästyään hän vilkaisi taakseen nähdäkseen, seurasiko kukaan. Sitten ampuja katosi Jeppssonin näkökentästä.

Poliisi teki virheitä murhatutkinnassa

Vuonna 1999 tarkastuskomitea kävi läpi kaiken tapaukseen liittyvän aineiston ja julkaisi yli tuhannen sivun raportin, jossa osoitettiin lukuisia poliisin tutkinnassa tekemiä virheitä.

Murhapaikka eristettiin liian pieneltä alueelta, ja ohikulkijat pääsivät sotkemaan paikalle mahdollisesti jääneet jalanjäljet ja muut johtolangat. 

Saavuttuaan paikalle poliisi ei kerännyt tappajan aseen luoteja, vaan ne toimitettiin viranomaisille useita tunteja teon jälkeen sivustakatsojien toimesta.

Luodeille ei myöskään tehty rikoslaboratoriossa kaikkia tarpeellisia tutkimuksia, vaan niistä tarkistettiin pelkästään aseen kaliiberi. Luoteihin tarttuneet vaatekuidut ja muut mikroskooppiset jäljet tuhoutuivat, kun luodit pestiin puutteellisten tutkimusten päätteeksi.

Jeppsson oli pieni hintelä mies, josta ei olisi vastusta aseistetulle päällekarkaajalle. Hetken emmittyään hän kuitenkin päätti lähteä miehen perään nähdäkseen, minne päin tämä juoksi. Kun Jeppsson pääsi portaat ylös, hän kohtasi kaksi muuta todistajaa, Yvonne Niemisen ja Ahmed Zahirin.

Nämä olivat nähneet miehen jatkavan portaiden yläpäästä alkavaa David Bagares Gataa eteenpäin. Katu oli niin liukas, että mies oli koko ajan vaarassa kaatua, joten hän ei juossut kovin lujaa. Jeppsson pinkoi eteenpäin ja sai pian ampujaksi olettamansa miehen näkyviin.

Ampuja ilmeisesti huomasi, että Jeppsson seurasi häntä, ja koukkasi yhtäkkiä pysäköityjen autojen väliin. Jeppsson ei nähnyt miehen enää ilmaantuvan autojen lomasta, joten hän oletti miehen piileskelevän jossain autojen keskellä. Jeppsson ei kuitenkaan uskaltanut yrittää enää sen lähemmäs aseistettua miestä, joten hän keskeytti takaa-ajon.

Lars Jeppsson oli viimeinen ihminen, joka näki varmuudella Olof Palmen murhaajan.

Poliisi järkyttyi tunnistaessaan uhrin, klo 23.24

Hälytyksen saatuaan poliisit ajoivat täyttä vauhtia ja saapuivat rikospaikalle reilussa puolessa minuutissa. Rikospaikalla oli useita ihmisiä, ja tilanne oli sekava.

Ylikonstaapeli Gösta Söderström näki paikalle sattuneiden nuorten yrittävän sinnikkäästi elvyttää uhria, verisissä vaatteissa olevan naisen pyöriessä hermostuneesti heidän ympärillään. Nainen oli liian sokissa saadakseen sanottua edes nimeään, saati kerrottua mitään tapahtumasta.

Söderström otti tilanteen haltuunsa. ”Minne päin ampuja lähti?” hän kysyi. Yksi silminnäkijöistä osoitti Tunnelgatania. Söderström komensi neljä poliisia ampujan perään. Yksi heistä vastusteli sanoen, että se voisi olla vaarallista eikä heillä ollut luotiliivejä.

Toinen puolestaan huomautti, etteivät he tienneet, miltä ampuja näytti. ”Turpa kiinni ja toimikaa!” karjaisi Söderström. ”Minä ilmoitan tuntomerkit radiolla heti kun saan silminnäkijöistä jotain irti.” Silloin poliisit vetivät aseet esille ja lähtivät juoksemaan Tunnelgatania pitkin.

Ambulanssi saapui paikalle, ja Söderström päätti keskittyä hysteeriseen naiseen. Hänellä oli outo tunne, että hän oli nähnyt naisen jossain aiemmin. ”Onko teillä henkilöpapereita?” hän kysyi, mutta viesti ei mennyt perille.

Söderström yritti toistuvasti kysellä naisen henkilöllisyyttä, ja lopulta tämä käänsi yllättäen katseensa vihaisesti Söderströmiin ja kivahti: ”Oletko päästäsi vialla? Etkö tunnista minua? Minä olen Lisbet Palme, hitto soikoon, ja tuossa makaa minun mieheni Olof Palme!” Söderström katsahti nopeasti uhriin, jota ensihoitajat olivat juuri siirtämässä paareille.

Uhrin kasvot olivat elvytysyritysten aikana suusta pulpunneen veren peitossa, mutta Söderström tunnisti hänet silti. Söderström valahti kalpeaksi ja hoippui autonsa etupenkille. Söderström istui hetken jähmettyneenä paikoillaan ja yritti koota ajatuksensa. Sitten hän tarttui radioon ja ilmoitti avoimella taajuudella, että Ruotsin pääministeriä oli ammuttu.

Hetkeen ei kuulunut mitään. Sitten hiljaisuuden rikkoi ääni poliisilaitokselta: ”Herran tähden, Gösta, et kai väitä, että Olof Palmea on ammuttu? Niinkö sanoit?” ”Vastaus on kyllä!” vahvisti Söderström.

Koko Ruotsi oli sokissa, 1. maaliskuuta puolilta päivin

Oli lauantai, ja useimmilla oli vapaapäivä. Ruotsalaiset seurasivat järkyttyneinä tiedotusvälineistä käsittämättömiltä tuntuvia uutisia. Maan pääministeri oli ammuttu. Kansakunta oli kriisissä.

Tuo aamu piirtyi ruotsalaisten kollektiiviseen tajuntaan, ja kaikki tuon päivän eläneet muistavat loppuikänsä, missä he olivat kuullessaan, että Olof Palme oli murhattu. Palme oli ollut kiistelty poliitikko, jota monet vihasivat mutta vielä useammat rakastivat.

Nyt tuhannet tukholmalaiset poliittiseen puolueeseen katsomatta vaelsivat murhapaikalle Sveavägenille suremaan niin Palmea kuin hetkeä, jolloin ruotsalaisen lintukodon rauha rikkoutui peruuttamattomasti. Risteys täyttyi tummanpunaisista ruusuista.

Tarkemman kuvauksen murhaillan tapahtumien kulusta voit lukea Historia-lehden artikkelista.