Ruotsin raaka kirvesmurha: 16-vuotias Peter tapettiin julmasti, vanhemmat avautuvat tuskastaan Expressenille – "Ei ollut ketään, jota hän ei olisi auttanut"

Maailman paras ystävä, aina kiltti ja huumorintajuinen. Halusi aina auttaa muita. Näin koulukaverit kuvailet poikaa, joka surmattiin raa´asti perjantai-iltana Ruotsissa.

Expressen on puhunut Peter Plaxin, 16, vanhempien kanssa. Pojan elämä päättyi traagisesti perjantaina uimapaikan läheisyydessä Edsbergissä Tukholman pohjoispuolella.

– Hän unelmoi psykologin ammattista ja aikoi hakea lukion jälkeen Karolinskan yliopistoon. Hän oli todella lahjakas, sanoo uhrin isä Dmitri Plax Expresenille. 

Perjantai-iltana poliisi löysi elottoman pojan, jolla oli vakavia päävammoja. Ambulanssihelikopteri vei hänet sairaalaan, mutta pojan henkeä ei voitu pelastaa.

Nyt toinen teini-ikäinen poika on pidätetty. Hänen epäillään tappaneen Peterin. Teossa on käytetty kirvestä.

"Niin kaukana rikosrekisteristä kuin voi olla"

Peter Plaxin vanhemmat Dmitri Plax ja Olga Teouch haluavat ihmisten tietävän, että Peter oli onnellinen 16-vuotias, jolla oli tulevaisuuden unelmia, suuri ystäväpiiri ja, joka ei ollut koskaan ollut pulassa ja, jolla ei ollut ongelmia kenenkään kanssa.

– Peter oli niin kaukana rikosrekisteristä kuin voi olla. Hän oli maailman paras poika. Aina onnellinen ja hyvällä tuulella. Ei ollut ketään, jota hän ei olisi auttanut. Hän oli erittäin suosittu, Dmitri Plax sanoo.

Isä jatkaa, että Peter halusi ensin tulla konserttipianistiksi, mutta päätti jonkin aikaa sitten, että hänestä tuleekin evoluutiopsykologi.

– Hän luki tieteellisiä kirjoja ja oli jatkuvasti utelias. Hän olisi aloittanut lukion 19. elokuuta. Hän ei koskaan jättänyt pianoa, vaan jatkoi soittamista ja oppitunteja, Dmitri sanoo.

Kaksikielinen, uskollinen ja avulias

Expressenin mukaan Peter matkusti kesälomalla äitinsä kanssa Valkovenäjän pääkaupunkiin Minskiin tervehtimään sukulaisia ja ystäviä.

– Olimme kotona Minskissä kymmenen päivää, hän ja minä. Peter oli kaksikielinen. Hän puhui sujuvasti venäjää ja jopa vähän valkovenäjää ja halusi oppia sitä lisää. Hän luki venäläisiä kirjoja alkuperäisellä kielellä. Eikä se ole helppoa, Olga Teouch sanoo.

– Peter oli erittäin mukava poika ja erittäin hyvä ystävä. Olen saanut monia sähköposteja hänen koulukavereidensa vanhemmilta. He kirjoittavat kuinka suosittu Peter oli. He uskoivat, ettei parempaa ystävää ole. Hän oli aina uskollinen ja avulias, eikä koskaan sanonut pahaa sanaa ystävistään, pojan äiti sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat