Ruotsin pääministeri Löfven bongattiin jouluostoksilla vastoin oman hallituksensa suosituksia

8:24
Katso videolta kirjeenvaihtajan raportti: Ruotsi ottaa käyttöön kovimman työkalunsa koronan kitkemiseksi!

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven nähtiin Tukholman keskustassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa muutama päivä ennen joulua, vaikka ostoskeskuksia on kehotettu välttämään maan koronatilanteen ollessa yhä hälyttävä. Asiasta kertovat muun muassa Aftonbladet ja Expressen.

Ruotsalaislehtien mukaan pääministeri Löfven vieraili Gallerian-ostoskeskuksessa Tukholman keskustassa 20. joulukuuta. Vain pari päivää aiemmin maan hallitus oli kehottanut ihmisiä välttämään ostoskeskuksia, jottei jouluruuhkia pääsisi syntymään.

Tapauksesta tekee kiusallisemman se, että Löfven itse kritisoi äskettäin oikeusministeri Morgan Johanssonia, joka myönsi käyneensä joulun välipäivinä alennusmyynneissä vastoin suosituksia.

Pääministerin lehdistösihteeri sanoo Aftonbladetille, ettei Löfven ollut joulushoppailemassa, vaan hakemassa vain aiemmin tilatun tavaran.

Pääministeri on ostoskeskusvisiitillään noudattanut terveysviranomaisen ohjeita ja välttänyt tungoksia, sihteeri sanoo.

Expressenin haastatteleman silminnäkijän mukaan Löfvenillä ei ollut kasvoillaan maskia, mutta hän oli liikkeellä aamuaikaan.

Gallerian-ostoskeskuksen työntekijä väittää lehdelle nähneensä pääministerin ostoskeskuksessa joulukuun aikana kahdesti aiemminkin. 

Yli 50 liikkeen ja 20 ravintolan Gallerian on yksi Tukholman keskustan suosituimmista ostoskeskuksista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja