Ruotsin hallitus kertoo useista verojen ja maksujen kevennyksistä kansalaisille. Muutoksista uutisoivat muun muassa Aftonbladet ja SVT.
Ruotsin hallitus aikoo panostaa syksyn budjetissa 21,4 miljardia kruunua työntekijöiden verohelpotuksiin sekä pienentämään eläkeläisten verotaakka. Euroissa laskettuna lukema olisi parin miljardin luokkaa.
Muun muassa esikoulumaksuja lasketaan. Lisäksi yleistä arvonlisäveroa lasketaan.
Ruotsissa uutisoitiin ja aiemmin, että maan hallitus aikoo puolittaa ruoan alvin 12 prosentista kuuteen prosenttiin ensi vuonna. Aiemmin kerrotun perusteella ruoan alv-alennuksen on määrä olla väliaikainen.
Ruotsia hallitsevat oikeistopuolueet kertoivat myös aikovansa laskea sähköveroa. Maan yleisradion SVT:n mukaan ei-sähkölämmitteisten kotitalouksen vuosittainen sähkölasku pienenee euroissa mitattuna noin satasella.
Oikeisto elvyttää
Aiemmin Ruotsin oikeistoblokki kertoi, että lapsiperheiden asumistukea nostetaan. Yhden lapsen perheiden asumistuki nousee noin 70 eurolla, ja useamman lapsen perheiden noin 90 eurolla kuukaudessa.
Ruotsissa maan ”perussuomalaiset” eli ruotsidemokraatit tukevat oikeistohallitusta olematta virallisesti mukana hallituksessa. Oikeistopuolueiden blokista käytetään ilmaisua ”tidöpartierna.”
Ruotsissa hallituksessa istuvat maan maltillinen kokoomus, liberaalipuolue sekä kristillisdemokraatit. Ruotsidemokraatit toimii hallituksen tukijana, jotta hallitus pysyy pystyssä.