Ruotsi sai kyytiä! Leijonille komea voitto naapurimaasta

Leijonat voitti Ruotsin 7-3 Tshekin EHT-turnauksen päätösottelussa sunnuntaina. Voitolla Leijonat sijoittui turnauksessa toiseksi.

Leijonilta maalinteossa onnistuivat Antti Suomela, Olli PalolaHenri JokiharjuJuuso PuustinenPekka JormakkaVille Pokka ja Sami Sandell.

Leijonat siirtyi avauserässä johtoon ajassa 9.21, kun Suomela siirsi Urho Vaakanaisen laukauksesta tulleen irtokiekon ohi Ruotsin maalivahdin Filip Gustavssonin

Ruotsi oli toisessa erässä paljon parempi, vaikka Palola laukoikin Leijonat erän ensimmäisellä minuutilla 2-0-johtoon. Painostus tuotti tulosta ja Anton Rödin laukoi Sami Sandellin selän kautta kiekon maaliin.

Jokiharju jatkoi loistavia otteitaan ja teki 2-1-hyökkäyksestä Leijonien 3-1-maalin. Syötön maaliin tarjoili Jonas Enlund.

Leijonat sai myös kolmanteen erään unelma-alun, sillä Puustinen teki Toni Rajalan kauniista esityöstä Leijonien 4-1-johtomaalin.

Ruotsi tuli vielä peliin mukaan Dennis Everbergin osumalla kolmannen erän alkupuoliskolla, mutta ajassa 52.37 Jormakka hyödynsi ruotsalaisten virheen ja ujutti läpiajosta Leijonien viidennen maalin.

Everberg toi Ruotsin uudelleen kahden maalin päähän hetkeä myöhemmin, mutta kunnon kiriä se ei missään vaiheessa saanut aikaiseksi. Pokka laukoi kiekon tyhjiin ja Sandell pääsi vielä viimeisellä sekunnilla niittaamaan läpiajosta ottelun loppulukemat.

Leijonien MM-leiritys jatkuu ensi viikolla Ruotsin EHT-turnauksessa.

Lue myös:

    Uusimmat