Mainos

Ruotsi odottaa Suomea helikopteripäätöksessä

Ruotsi lykkää päätöstä kuljetushelikoptereiden ostamisesta kesäkuuhun, jotta Suomi ehtii tehdä oman päätöksensä ja hankinta voidaan tehdä yhdessä. Näin sanoi Ruotsin puolustusministeri Björn von Sydow STT:lle tänään.

Ruotsi on edennyt Suomea pitemmälle helikoptereiden hankintaprosessissa. Ostopäätöstä lykätään nyt 5:nteen kesäkuuta saakka, jotta Suomelle tarjoutuu tilaisuus pysyä mukana hankintakuvioissa. Puolustusministeri Anneli Taina sanoi mahdollisuuksien Suomen ja Ruotsin yhteiseen helikopterihankintaan olevan nyt hyvät.
-Toivon, että meillä on sama aikataulu. Poliittista tahtoa tähän löytyy, Taina sanoi Kiirunassa pohjoismaisten puolustusministereiden kokouksessa.
-Ruotsin sotilaallisessa ja poliittisessa johdossa on selkeä halu tehdä yhteinen tai samanaikainen helikopterihankinta Suomen kanssa, arvioi puolestaan von Sydow. Helikoptereiden yhteisestä arvioinnista ja hankinnasta voi koitua suuria etuja. Siksi Ruotsi haluaa Suomen mukaan nyt kun Suomen eduskunta ja hallitus ovat monien viivästysten jälkeen tehneet päätöksen helikoptereiden hankkimisesta.

Myös Norjan ja Tanskan osallistumisesta hankintaan on puhuttu. Näissä maissa helikoptereiden hankita on kuitenkin kauempana tulevaisuudessa. Norjan puolustusministerin Jostein Fjaervollin mukaan helikopterit ovat hankintavuorossa vasta fregattien ja uusien taistelukoneiden jälkeen. Helikoptereiden yhteinen arviointi Suomen ja Ruotsin kanssa voi hänen mukaansa olla kuitenkin hyödyllistä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.