Ruotsalaisurheiija menetti tajunnan kotonaan, tyttöystävän ripeä toiminta saattoi pelastaa jopa hengen: "Olin aivan sininen"

Ruotsalainen Siriusta edustava pääsarjajalkapalloilija Simon Gefvert, 23, pyörtyi hengitysharjoitusta tehdessään kotonaan ja joutui ambulanssikuljetuksella sairaalahoitoon. Tapaus sattui viime maanantaina.

– Olen iloinen että olen elossa. Kun tyttöystäväni löysi minut, en ehkä ollut eloton, mutta aivan sininen kasvoiltani, ja koko kehoni oli kuin krampissa. Hän soitti ambulanssin ja antoi paineluelvytystä kahdeksan, yhdeksän minuuttia. Kun hän meni ottamaan ambulanssia vastaan, heräsin, 23-vuotias Siriuksen pelaaja kertoi.

Gefvert tutkittiin tarkoin sairaalassa, josta hän kotiutui perjantaina.

– He sanoivat, että aivoissa ei ollut vaurioita.

Gefvert on toistaiseksi harjoituskiellossa, mutta kertoi lääkäreiden uskovan hänen vielä palaavan jalkapallokentille.

– Tämä olisi voinut päättyä pahemmin kuin kävi. Tietenkin tämä vaikuttaa henkisesti ja fyysisesti, mutta voin olosuhteisiin nähden hyvin. Olen iloinen, että olen elossa ja ettei esimerkiksi aivoille käynyt pahemmin, Gefvert sanoi.

Gefvertin mukaan lääkärit eivät löytäneet varmaa syytä pyörtymiselle.

– Yksi teoria on, että hengitysharjoitus laukaisi pyörtymisen. Sydämen ympärillä näkyi hiukan nestettä, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Se voi viitata sydänlihastulehdukseen, joka on nuorten, terveiden pelaajien sydänpysähdysten yleinen syy.

Lue myös:

    Uusimmat