Ruotsalaispariskunnan hämmentävä tarina: "Opettelimme eroottisen aikuisimetyksen"

Seksuaaliterapeutin arvion mukaan aikuisimetys tulee yleistymään parin vuoden sisällä. 

Ruotsalaisella televisiokanava Kanal 5:llä nähtiin torstai-iltana jakso, joka kertoi tukholmalaisen pariskunnan erikoisesta harrastuksesta. Outsiders-sarjan jaksossa 47-vuotias Anna ja 55-vuotias Jonas kertoivat harjoittavansa aikuisille suunnattua eroottista imetystä.

– Rakastan sitä, kun hän imee rintaani. Se on parasta, mitä tiedän, Anna kertoo.

Aktiivista sukupuolielämää ylläpitävä pari tapasi toisensa noin vuosi sitten. Jonas kertoo, että Anna on muuttanut hänen elämäänsä monella tapaa. Heidän vilkkaan seksielämänsä myötä hänestä tuntuu, että he elävät aiempaa enemmän.

– Rakastan seksiä, sukupuolisuus on iso osa minua, Anna kertoo.

Jonas ei aluksi ollut kovinkaan innokas puolisonsa aikuisimetykseen liittyvästä ideasta, sillä hänen mielestään imetyksellä ja erotiikalla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Puoliso sai kuitenkin miehen pään kääntymään. 

Imetys tekee ihmisistä seksuaalisesti kauniimman

Opetellakseen aikuisimetystä, he matkustivat seksuaaliterapeuttina ja aikuisimetyksen asiantuntijana toimivan Pian luo Kööpenhaminaan. Skandinavian ainoa aikuisimetykseen erikoistunut terapeutti uskoo, että aikuisimetys tulee yleistymään muutaman vuoden sisällä.  

– Imetys lisää oksitosiinin määrää veressä, mikä innostaa ja vaikuttaa jopa kohtuun. Se tarjoaa syvää kosketusta, joka tekee seksuaalisesti kauniimman ja vanhemman, terapeutti Pia kertoo aikusimetyksen positiivisista vaikutuksista.

Aikuisimetyksessä maidon eritys ei ole tärkeää, mutta se on terapeutin mukaan mahdollista, jos Anna ryhtyy imettämään puolisoaan neljän tunnin välein vähintään kymmenen minuutin ajan rintaa kohden.

Jonas kertoo, että hän ei pidä maidon eritystä tärkeänä asiana.

Oletko koskaan miettinyt, miltä seksiammattilaisen luona näyttää ? Videon avulla voit kurkata BDSM-ammattilaisen työtilaan. 


Lähde: Expressen 

Lue myös:

    Uusimmat