Käytettyjen autojen markkinoilla on runsaasti mainioita yksilöitä. Mikäli kohdalle sattuukin sitten mätä omena, voi kyseessä olla pahimmassa tapauksessa elämäsi huonoin diili.
Iltalehti nosti tänään esille ruotsalaisen Expressenin pari vuotta sitten julkaiseman artikkelin automalleista, joita ei kannata hankkia käytettynä.
Vaikka listan alkuperäisestä julkaisusta onkin jo tovi vierähtänyt, on se Suomessa ja Ruotsissa myytävien käytettyjen autojen ikäjakauman erot huomioiden edelleen relevantti, sillä Suomessa ostetaan vanhempia autoja kuin Ruotsissa.
Sen lisäksi Ruotsista on tullut suomalaisten suosikki käytettyjen autojen tuontia ajatellen. Aiemmin lähdettiin Saksaan, mutta nyt useimmat ulkomailta tuotavista autoista ovat lähtöisin länsinaapurista.
Expressen suosittelee, että seuraavien 10 auton ostamisessa käytettäisiin tavallistakin enemmän harkintaa. Ei ole väärin jättää näitä varmuuden vuoksi kokonaan väliin.
Lue myös: Näille käytetyille autoille riittää nyt kysyntää – markkinapaikka listasi myydyimmät merkit ja mallit
1. Dacia Logan
Dacian tilava Logan-farkku on saksalaisen TÜVin mukaan yksi vikaherkimpiä autoja. Yksi viidestä 3 vuotta vanhasta autosta ei läpäise katsastusta ensimmäisellä yrittämällä.
2. Audi A6 3,2 FSI
A6 on suosittu auto käytettynäkin, mutta moottorivalinnan kanssa kannattaa olla tarkkana. 3,2-litraisen jakoketjuongelmat voivat johtaa isoon remppaan.
