Ruotsalaislegenda kertoo, miten dopingsyytös Lahden MM-hiihdoissa vei kultamahdollisuudet: "Tuntuu katkeralta"

Ruotsalainen Torgny Mogren oli yksi 1980- ja 1990-lukujen suurhiihtäjiä. Mogren muistetaan etenkin menestyksestään 50 kilometrin kuninkuusmatkalla. Mogren voitti matkalla kaksi maailmanmestaruutta, yhden hopean ja yhden pronssin.

Mogrenin mitaliputki 50 kilometrillä alkoi Oberstdorfissa vuonna 1987. Mogren hiihti kolmanneksi Italian Maurizio del Zoltin voittamassa kilpailussa. Hopeaa vei ruotsalainen Thomas Wassberg.

Vuonna 1989 Lahdessa Mogren oli sanojensa mukaan valmis voittamaan, mutta mestaruutta piti odottaa vielä vuoteen 1991 ja Val di Fiemmeen ja 1993 Faluniin.

– Uskon, että olisin voinut voittaa 50 kilometriä Lahdessa 1989. Niin olisin voittanut historiallisesti kolme peräkkäistä kultaa samalla matkalla. Mutta palautumiseni ennen kilpailua oli painajaismainen, Mogren kertaa Expressenin haastattelussa.

Mogrenin dopingtestissä ilmeni epäselvyyksiä miesten viestin jälkeen. Mogren sai tietää veridopingepäilystä 50 kilometrin kisaa edeltävänä iltana.

– Olin sokissa. Tiesin olevani puhdas. En ollut ottanut edes vitamiinpillereitä.

Mogrenia lähdettiin kuljettamaan helsinkiläiseen laboratorioon uutta näytettä varten. Ruotsin joukkueen lääkärin oli määrä olla paikalla, kunnes näyte olisi tutkittu. Ruotsalaishiihtäjän vapauttava päätös tuli nopeasti. Mogrenille selvitettiin, että näytteenotto laitteissa oli ollut jäämiä toisesta näytteestä, mikä aiheutti kahden eri veriryhmän löytymisen näytteestä.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

– En pystynyt latautumaan kilpailuun suunnitellusti. Vaikka olin lähtöviivalla seuraavana päivänä, tuntui kuin olisin epäilty.




Mogren hiihti lopulta hopealla lähes 45 sekuntia Gunde Svahnille hävinneenä.

– Olin elämänip parhaassa kunnossa. Kroppani tuntui hyvältä ja halusin saada kaiken irti. Tuntuu katkeralta, kun en saanut rehellistä mahdollisuutta voittaa.


Lue myös:

    Uusimmat