Suomi, 2014. Ohjaus: Hannu-Pekka Björkman, Minna Haapkylä, Elina Knihtilä, Tommi Korpela. Käsikirjoitus: Teemu Kaskinen. Kuvaus: Tuomo Hutri. Leikkaus: Jussi Rautaniemi. Musiikki: Pessi Levanto. Tuotanto: Misha Jaari, Mark Lwoff. Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Minna Haapkylä, Elina Knihtilä, Tommi Korpela. Kesto: 75 min. Levittäjä: Bufo/B-Plan.
Ensemble-tuotannot, joissa kaikki tekevät vähän kaikkea, ovat teatterimaailmassa tavallisia. Elokuvan puolella neljä ohjaajan joukko on luultavasti johtanut pitkiin keskusteluihin varsinkin projektin jälkityövaiheessa. Käytännössä Hannu-Pekka Björkmanin, Minna Haapkylän, Elina Knihtilän ja Tommi Korpelan kimpassa ohjaaminen on antanut näyttelijöille tavallista enemmän sanavaltaa omien roolihenkilöidensä luomisessa. Katsoja ei tietenkään näe tätä luovaa työprosessia, mutta hän näkee kyllä neljä harvinaisen herkullista henkilöhahmoa.
Teemu Kaskisen äkkiväärä käsikirjoitus antaa jokaiselle näyttelijälle tilaisuuden loistaa. Ruotsalaisen hetken keskushenkilö on Tommi Korpelan näyttelemä iskelmälaulaja Kari Lampikallio, radion soittolistojen ykkösnimi. Hänellä on taakkanaan paitsi psykoottinen vaimo, myös mattoon kääritty ruumis, josta pitäisi pikimmiten päästä eroon. Lampikallio päättää kääntyä vanhojen bändikavereidensa, Paulon sisarusten puoleen, mikä ei osoittaudu hyväksi ratkaisuksi. Elisa (Elina Knihtilä) nimittäin kuvittelee Karin visiitin elvyttävän heidän nuoruudenrakkautensa uuteen liekkiin ja tämän Antero-veli (Hannu-Pekka Björkman) on suunnitellut viimeiset 20 vuotta Karin tappamista. Lähtötilanteessa on siis Karin kannalta toivomisen varaa.
Elisa ja Antero ovat pelottavan latautuneella tavalla kajahtaneita. Kaikki neljä elokuvan henkilöä tavoittelevat eri asioita: Antero bändiyhteistyötä Karin kanssa, Elisa rakkaussuhdetta Karin kanssa, Kari apua ruumiskäärön hävittämisessä, ja Karin vaimo Sonja (Minna Haapkylä) tahtoo hallita Karia ja siinä sivussa kaikkia muitakin. Kokemus on opettanut Karille, että aina kun valehtelu, lahjonta ja kiristys eivät auta, on syytä vedota tunteisiin. Hänen psykologinen pelinsä kantaakin aika pitkälle, mutta ei riittävän pitkälle.
Dialogi ilahduttaa omaperäisyydellään. Arkisilla asioilla, kuten puheella perunoista ja niiden keittämisestä, luodaan jännitteitä. Oleellista ei ole se, mitä sanotaan vaan miten se sanotaan. Myös pelkillä katseilla saadaan rakennettua räjähdysaltis tunnelma. Välillä otetaan kaikki irti iskelmämusiikin ja musiikkivideoiden parodiasta. Korpelan Lampikallio vääntelehtii tuulikoneen edessä eroottisin liikkein ja laulaa melodioita ja sanoja, jotka voisivat löytyä monesta kotimaisesta iskelmästä. Tarkempi kuuntelu tosin paljastaa sanoitusten tarkoitukselliset korniudet. Arvatenkin Pessi Levannolla ja kumppaneilla on ollut kappaleita kyhätessään luvattoman hauskaa. Ruotsalainen hetki on sysimusta komedia tai vinksahtanut moraliteetti, kunkin katsojan tulkinnasta riippuen. Elokuva todistaa, että outous ja rohkea valtavirrasta poikkeaminen kannattaa.