Kommentti: Swingers on seksitön seksikomedia, joka ei naurata

Swingers-elokuvan traileri 1:38

Parinvaihto on aiheena kiinnostava, mutta toteutus ontuu.

Näyttelijä Pamela Tolan esikoisohjaus Swingers kertoo neljästä parinvaihtoviikonloppuun osallistuvasta pariskunnasta. Jokaisella pariskunnalla on omat ongelmansa, joita he jostain syystä ovat tulleet ratkaisemaan pariterapian sijaan seksikartanoon.

Suurin osa pariskunnista osallistuu viikonloppuun ensi kertaa, joten luvassa on kiusallisia tilanteita, kömpelöä hapuilua ja mustasukkaisuutta. On selvää, että oikeassa elämässä tällaisten pariskuntien paikka olisi terapiassa.

Elokuvan huumori perustunee noloihin tilanteisiin, jotka eivät kuitenkaan ole tarpeeksi noloja naurattaakseen oikeasti. Kohtauksissa liikutaan kiltillä ja turvallisella alueella, joka ei hätkähdytä.

Tarkimmin tarinassa seurataan Arin (Aku Hirviniemi) ja Lauran (Marja Salo) huteraa liittoa, joka alkaa ratketa liitoksistaan heti auton kaarrettua kartanon pihaan. Hirviniemen keski-iän kriisissä kamppaileva hahmo syöksyy elokuvan edetessä koko ajan syvemmälle katastrofin syövereihin. Hahmon traagiset toilailut eivät naurata, mutta hahmossa ei myöskään ole tarpeeksi syvyyttä ollakseen koskettava.

Muidenkaan hahmojen kriisejä ei tutkita kovin syvällisesti, eikä hahmoissa ole tarttumapintaa. Lapsen hankkimisesta erimieliset Veera (Kiti Kokkonen) ja Jani (Janne Kataja) jäävät yksiulotteisiksi. Etäisimmäksi jäävät muihin alentuvasti suhtautuvat parinvaihtokonkarit Inka (Matleena Kuusniemi) ja Esko (Mikko Nousiainen).

Seksiä tai paljasta pintaa elokuvassa ei nähdä. Osa miesnäyttelijöistä viihtyy ilman paitaa, mutta kylpytakit pysyvät suurimmalla osalla näyttelijöistä visusti päällä koko ajan. Myös seksikohtaukset on karsittu minimiin. Hahmojen ryhtyessä petipuuhiin kamera siirtyy välittömästi viereiseen huoneeseen, tai kuvaamaan heiluvaa autoa kauempaa. Lieneekö tähän ratkaisuun syynä elokuvan alhainen ikäraja K-12.

Komedia on vaikea laji. Vielä vaikeampaa on vääntää vitsiä seksistä sortumatta American Pie -henkiseen mauttomuuteen. Swingers välttelee räävittömyyttä ehkä liikaakin, sillä lopputulos on mitäänsanomaton ja nopeasti unohtuva.

Lue myös:

    Uusimmat