Maksakirroosi, haimatulehdus, sydän- ja verisuonitaudit, metabolinen oireyhtymä sekä nielun, kurkunpään, ruokatorven, rintojen ja suoliston syövät. Runsaan alkoholinkäytön tiedetään aiheuttavan lukuisia sairauksia. Tuore tutkimus vihjaa, että ryyppääminen voi johtaa myös keuhkosyöpään – vaikka ihminen ei edes polttaisi.
Alkoholin ja syövän yhteyden syyksi on ehdotettu sitä, että alkoholi vaurioittaa solujen DNA:ta peruuttamattomalla tavalla. Yksilöidäkseen tätä vaikutusta tarkemmin Liverpoolin yliopiston johtama kansainvälinen tutkimustiimi perehtyi alkoholismin genetiikkaan GWAS-metodiikalla, millä tarkoitetaan genomin laajuista assosiaatiotutkimusta.
Aineistonaan tutkijat käyttivät 125 000 Britannian Biopankkiin kerättyä näytettä sekä yhdysvaltalaistutkimusta, johon oli osallistunut 49 000 ihmistä. Lisäksi tutkijat testasivat, miten alkoholille altistumiseen liittyvien geenien poistaminen madoilta vaikuttaa lieroihin.
Tutkijat huomasivat, että runsaasti alkoholia juovilla ihmisillä oli samoja geneettisiä variantteja. Geenit voivat vaikuttaa alkoholismin riskiin ja näin ollen myös lisätä alkoholiperäisten sairauksien todennäköisyyttä.
Matokokeissa tutkijat analysoivat snippejä (yhden emäksen monimuotoisuutta), jotka voivat joissain tapauksissa vaikuttaa merkittävästi taipumukseen sairastua tiettyihin tauteihin. Kun tutkijat poistivat alkoholiin liittyvät muutokset snipeissä, he huomasivat matojen tavassa reagoida alkoholiin ”huomattavia muutoksia”.