Mainos

Roope Salminen hehkuttaa uutuusohjelmaa: "Ihmiset eivät tule uskomaan silmiään"

10:33
Roope Salminen vieraili heinäkuussa Huomenta Suomessa.

Roope Salminen toivoo Huuman herättävän suuria tunteita. 

Iloinen ja yllättävä viihdeohjelma Huuma saapuu syksyllä MTV3-kanavalle. Ohjelma perustuu brittiläiseen formaattiin, ja sen juontajina nähdään Ernest Lawson, Roope Salminen ja Jenni Kokander.

Huuma on nähty Suomessa aiemmin vuosina 2005–2009. Tuolloin ohjelmaa juonsivat Lorenz Backman, Jaakko Saariluoma ja Niina Backman (os. Herala).

Roope Salminen kertoi MTV:n syysohjelmien lanseerauksessa, ettei tarkoitus ole päivittää kymmenen vuotta sitten tehtyä ohjelmaa. Ohjelma on kehittynyt vuosien varrella paljon, joten uuden Huuman esikuvana käytetään Britanniassa supersuosittua Ant & Dec’s Saturday Night Takeaway -ohjelmaa.

Salmiseen ohjelma teki välittömästi vaikutuksen.

– Katsoin yhden jakson ja olin täysin myyty. Älyttömän hieno tunnelma, isoja tunteita, liikuttavia hetkiä ja suurta riemua. Se on yllättävin formaatti, jonka olen koskaan nähnyt, hän kertoi.

Salminen iloitsee siitä, että Huumassa on mahdollisuus toteuttaa suuria yllätyksiä, joita on voitu valmistella viikkojen ajan. Hän toivoo ohjelman herättävän suuria tunteita.

– Ihmiset eivät tule uskomaan silmiään ja korviaan ja sitä, että se hetki voi olla totta, hän maalaili.

Salminen kertoi pitävänsä itsekin yllätysten järjestämisestä.

– Tykkään enemmän järjestää yllätyksiä kuin olla yllätettävänä, mutta rakastan yllätyksiä ihan ylipäätään. Se hetki, kun joku aidosti odottaa jotain muuta, hämmentyy täysin ja se riemu purkautuu, se on tosi vahva tunne.  

Huuma MTV3-kanavalla syksyllä 2019.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja