Samuli Edelmann yllätti henkensä pelastaneen ystävän – Marja Hintikka kertoo, minkälaisia kohtaamisia uutuusohjelmassa on luvassa

3:42
Marja Hintikka ja Ile Uusivuori harvinaisessa yhteishaastattelussa Kultainen Venla -gaalassa.

Joulupäivänä tullaan näkemään kohtaamisia, joita ei olla aiemmin nähty. 

Joulupäivänä (25.12.) kotikatsomot valtaa rakkaudentäyteinen uutuusohjelma Laulu rakkaudelle - Secret Song Suomi, jossa julkisuudesta tutut yllätetään ennennäkemättömällä tavalla. Luvassa on siis paljon tunteita ja kyynelkarpaloita. 

Näitä tunteita pääsi kokemaan myös ohjelman juontaja Marja Hintikka

– Se oli itselleni myös oikea tunnemyrsky. Esitysten aikana katsoin monitorista julkisuuden henkilöiden reaktiota ja piti räpytellä silmiä kuivaksi, kun meni takaisin juontamaan. En ole ikinä nähnyt artisteja tuollaisissa tunnesyövereissä. 

– Eräs, joka oli katsomassa siellä, sanoi minulle, että tajuatko, että tässä tehdään kulttuurihistoriaa. Nämä ovat sellaisia kohtaamisia, joita ei ole ennen nähty, eikä välttämättä tulla enää näkemään. Hienoa, että tällaiset on pystytty tallentamaan, Hintikka jatkaa. 

Ohjelmassa on luvassa huikea julkkiskattaus, mukana on muun muassa Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Paula Koivuniemi ja Reino Nordin. Yllättäjinä on niin kollegoita, läheisiä kuin salaisia ihailijoita, todella laaja skaala. 

Kylmiä väreitä 

Ensimmäisessä jaksossa esimerkiksi Suvi Teräsniska tulee yllättämään ihailemansa näyttelijän Martti Suosalon

Luvassa on myös uniikkeja lavakokoonpanoja. 

– Eräässä jaksossa nähdään Anssi Kela ja Sipe Santapukki, jotka ovat todella läheisiä toisilleen, ja he ovat toistensa tukipilareita. He ovat tehneet myös musaa yhdessä ja Anssi viimeisteli yllätystä varten pöytälaatikkoon jääneen biisin. Se tullaan esittämään ohjelmassa, Hintikka paljastaa. 

– Ihan menee kylmät väreet, kun muistelen kaikkia näitä kohtaamisia, hän jatkaa. 

Itkut narikkaan 

Hintikka ei pysty summaamaan sitä, mikä yllätys olisi jäänyt parhaiten mieleen.

– Niitä oli niin monia! Mutta esimerkiksi Samuli Edelmannin tuplayllätys oli uskomaton. Hän oli itse yllättämässä ensin ystäväänsä, joka on pelastanut hänen henkensä. Hän joutui huomaamattaan myös itse yllätetyksi. Se reaktio on ikimuistoinen. 

Hintikka kertoo olevansa luonteeltaan hyvin tunteellinen. Uransa aikana hän on joutunut kohtaamaan traagisia ihmiskohtaloita ja erilaisia tarinoita, jotka tuovat väistämättä tunteet pintaan. Siinä vaiheessa täytyy kuitenkin pitää ammattiroolista kiinni. 

– Ei sitä voi revetä siinä vaiheessa huutoitkuun. Tällaisten kuvausten jälkeen menee pari päivää niitä tunteita prosessoidessa. Niin kävi myös tätä ohjelmaa tehdessä. Ohjelmassa tullaan kokemaan niin tunteellisia hetkiä kuin hervotonta naurun mekkalaa. 

Perinteinen joulu 

Hintikan kulunut syksy on ollut hyvin kiireinen eri työprojektien merkeissä. Hänet nähtiin Masked Singer Suomi -ohjelman Pöllönä, joka oli valtaisa yllätys erityisesti Hintikan aviomiehelle Ile Uusivuorelle, joka on ohjelman juontaja. 

Hintikka oli mukana myös MTV3-kanavan keväällä nähtävän Sukuni salat -ohjelman kuvauksissa, jonka juontaja hän on. 

Hän pääsee kuitenkin painamaan jarrua, kun luvassa on rauhallinen joulu perheen kanssa sangen perinteisissä merkeissä. On joulupuuro, hautausmaalla käyntiä ja lasten iloksi joulupukin vierailu. Hintikalla on kolme lasta juontajamiehensä Ile Uusivuoren kanssa. Perheen pojat ovat syntyneet vuonna 2013 ja 2015. Tytär on syntynyt vuonna 2017. 

– Meillä vietetään hyvin perinteistä joulua lasten ehdoilla. Juuri soittelin tuossa joulupukille, josko hän pääsisi vierailulle, tietenkin korona huomioiden. Lapset uskovat vielä joulupukkiin. Sitä päivää odottaessa, kun tulee se ensimmäinen epäilys joulupukin olemassaolosta, Hintikka naurahtaa. 

Laulu rakkaudelle - Secret Song Suomi 25.12. klo 20 alkaen MTV3:lla ja mtv-palvelussa!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja