Rokkaava maajussi-Antti etsii puolisoa, jonka ottaa mukaan kiertämään maailmaa bändin kanssa: "Ei tarvitse kokiksi tulla!"

Rokki-maajussi-Antti etsii rinnalleen kumppania, joka lähtisi mielellään seikkailemaan ympäri maailmaa miehen bändin kanssa, mutta viihtyisi myös kotona.

Rakastettu Maajussille morsian palaa jälleen televisioon kahdennentoista kauden voimin. Lauantaina 9. maaliskuuta MTV3-kanavalla esittäytyvät kahdeksan uutta maajussia, jotka ovat valmiita löytämään rinnalleen elämänsä rakkauden. 

Ohjelmassa tavataan 25-vuotias maajussi-Antti Lapinlahdelta, joka jatkaa suvussaan 1850-luvulta asti ollutta tilaa. Tilallaan Antti kasvattaa ylämaankarjaa ja järjestää kesäisin erilaisia tapahtumia. Lisäksi tilalla on pieni myymälä, jossa myydään paikallisten tilallisten tuotteita, kuten luomukananmunia sekä puutöitä. 

Tulevaisuudessa Antti haaveilee myös pienpanimohankkeen aluille laittamisesta. Aktiivinen maajussi pitää siitä, että hänen tilansa on erittäin monipuolinen toimija. 

– Nykymaatalossa pitää tehdä kaikkea, muuten ei pärjää. 

Lehmien lisäksi Antilla on kolme lemmikkilammasta, jotka ovat nimeltään Vanilja, Suklaa ja Kinuski, sekä Einari-minipossu. 

Rokki soi ympäri maailmaa

Maatalon pyörittämisen lisäksi Antti näppäilee kitaraa sekä laulaa rock-yhtyeessään, joka kiertää keikoilla ympäri kotimaata sekä ulkomailla. 

– Kyllä se aikalailla kansainvälinen on, nyt on tulossa Saksaan ja Espanjaan sekä sitten Suomeen kesällä keikkoja. Syksyllä olisi suunnattava Kanadaan kahdeksi ja puoleksi viikoksi. 

Antin mielestä olisi mukavaa, mikäli tulevalta kumppanilta itseltäänkin löytyisi luovuutta ja heittäytymiskykyä. Lisäksi olisi hyvä, että nainen pitäisi maalla elämisestä sekä maatilan hommista.

Maajussi kertoo, ettei häntä haittaisi yhtään, mikäli tuleva puoliso haluaisi itsekin lähteä rock-reissuille ympäri maailmaa, sillä Antti viettää vuodesta noin 60-70 päivää tien päällä yhtyeensä kanssa. Kuitenkin kotonakin on mukavaa olla. 

– Saa olla tietyllä tavalla semmoinen pullantuoksuinen, eli että tykkää olla kotona ja tehdä kaikkia kotijuttuja. Yhdessä siis, ei tarvitse kokiksi tulla! Antti nauraa. 

Perinteiset arvot tärkeitä

Pisimmän aikaa Antti seurusteli lukioikäisenä, jolloin hän oli parisuhteessa noin viiden vuoden ajan. Tuon suhteen päättymisen jälkeen hänellä ei ole ollut pidempää parisuhdetta. Maajussille morsian -ohjelmaan Antti päätyi ystävänsä ilmoittamana. 

Ohjelma oli monella tapaa Antille entuudestaan tuttu, sillä hänen koulukaverinsa maajussi-Sanna nähtiin ohjelmassa rakkautta etsimässä ohjelman kymmenennellä kaudella. 

– Kyllähän piti vähän udella häneltä, että onko millainen kokemus ja mikä fiilis siitä hänelle jäi. Suositteli kyllä. 

Elämässään Antti pitää tärkeinä omasta mielestään perinteisiä arvoja: toisten kunnioitusta ja huolta pitämistä sekä rehellisyyttä. Antin mukaan parisuhde voisi olla hankala itsekkään tai epärehellisen ihmisen kanssa. 

– Pakko olla sataprosenttisesti oma itsensä tai sitten se ei toimi, Antti summaa. 


Maajussille morsian -esittelyjakso lauantaina 9. maaliskuuta MTV3-kanavalla klo 19.30! 

Lue myös:

    Uusimmat