Rockin jättiläinen R.E.M. lopettaa

Itsensä rockin suurten jättiläisten joukkoon nostanut hittibändi laittaa pillit pussiin yllättäen.

Bändi ilmoittaa päätöksestään modernisti yhtyeen nettisivuilla.

– Faneillemme ja ystävillemme: Yhtyeenä ja elämänpituisina ystävinä olemme päättäneet lopettaa bändinä. Kävelemme pois suuren kiitollisuuden vallassa, hämmentyneinä siitä mitä olemme saavuttaneet. Jokaiselle, jota meidän musiikki kosketti, suuret kiitokset kuuntelemisesta, yhtye kirjoittaa sivuillaan.

Bändin keulakuva Michael Stipe jätti faneilleen hyvästit kotisivuilla tuttujen sanojen myötä.

– Viisas mies sanoi kerran, juhliin osallistumisen taito on siinä, että osaa lähteä tarpeeksi ajoissa. Rakensimme jotain erikoislaatuista yhdessä. Me teimme tämän. Mutta nyt jätämme sen taaksemme. Toivon faniemme ymmärtävän, ettei tämä ollut helppo ratkaisu; asioiden pitää kuitenkin päättyä ja me halusimme tehdä sen nyt, meidän tavallamme, Stipe kirjoittaa.

Bändin hajoamisilmoitus tuli vain päiviä sen jälkeen, kun laulaja julkaisi Tumbl-kuvablogissaan irstaita kuvia itsestään. Kuvissa Stipe poseeraa alastomana, sukupuolielin esillä. Kuvat on otettu peilin kautta.

R.E.M-yhtyeen suurimpia hittejä on ollut Losing My Religion. Bändi esiintyi Suomessa kolme kertaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat