Robert Kubican paluu F1-kisakuskin tehtäviin on kirvoittanut kriitikoiden kielenkannat teräviksi. Paitsi että ensi kaudella Williamsilla kisaavan puolalaispilotin oikea käsi ei toimi täysin, hänen viimeisin F1-kisansa on kahdeksan vuoden takaa kaudelta 2010.
Williamsin apulaistallipäällikkö Claire Williamsia Kubican pitkä F1-kilpailutauko ei kuitenkaan huoleta. Kubica on toiminut tällä kaudella tallin reservi- ja kehityskuljettajana.
– Robert on viettänyt koko vuoden meidän kanssamme. Hän ajaa kauden viimeiset ykkösharjoitukset, ja hän on ajanut niitä sen myötä kolme tänä vuonna. Hän on ajanut paljon kilometrejä kisaradoilla ja simulaattorissa. Ei ole niin, etteivätkö uuden sukupolven autot olisi hänelle tuttuja, Williams sanoi C Morelle.
Kubica loukkasi oikean kätensä erittäin vakavasti rallionnettomuudessa alkuvuonna 2011. Kuntoutus sen jälkeen on ollut sinnikästä, että puolalainen pystyy ylipäätään kunnolla ajamaan F1-autoa.


