Robert Kubica ei halua jäädä yhden F1-kauden kokeiluksi

Williams-tallissa alkavalla kaudella kilpaileva Robert Kubica myöntää, että kuskipaikan vakiinnuttaminen F1-sarjassa ei ole hänelle helppo tehtävä.

Rallionnettomuudessa vuonna 2011 oikean käsivartensa vakavasti loukannut Kubica palaa kahdeksan vuoden tauon jälkeen taas formula ykkösten kilpakuljettajaksi. Puolalainen myöntää, että paluu ei ole hänen suurin haasteensa.

– Kahdeksan vuoden tauosta ei varmasti ole minulle apua, mutta minulla on kokemusta ja tiedän ajavani huipputasolla. Asetan lähikuukausien aikana itselleni realistisia tavoitteita. Olen myös varma siitä, että kykenen saavuttamaan ne, Kubica kertoi Williams-tallin Varsovassa järjestämässä sponsoritilaisuudessa.

– Jos en tuntisi itseäni valmiiksi, niin ei olisi tehnyt töitä paluuni eteen. Tavoitteeni ei ole ainoastaan päästä taas formula ykkösiin, mutta myös pysyä siellä. Se on vaikeampi tehtävä. Täällä on ollut monia erinomaisia kuljettajia, jotka ovat lähteneet sarjasta vain yhden kauden jälkeen, Kubica jatkoi.

Lisää haastetta Kubicalle tuo Williamsin suorituskyky. Perinteikäs brittitalli romahti viime kaudella valmistajien sarjan hännänhuipuksi.

– Tilanne Williamsilla ei ole helppo. Sitä täytyy lähestyä realistisesti. Toivottavasti talli on tehnyt oikeat johtopäätökset, ja tämän kauden auto on paljon parempi. On tärkeää saada hyvä startti kauteen hyvällä autolla, koska myöhemmin muiden ottaminen kiinni on erittäin vaikeaa.

– Haluan tehdä työni parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan näyttää, että voin olla kahdeksan vuoden tauon jälkeen yhä nopea, mutta siihen tarvitsen myös nopean auton. Se tekee tehtävästä helpomman, Kubica lisäsi.

Kausi starttaa Australiassa maaliskuun puolivälissä. 

Lue myös:

    Uusimmat