Roban uusi tähti Deogracias Masomi roolihahmostaan: "Hän on kylmähermoinen kaveri"

Deogracias Masomi nauttii roolistaan Robassa.

Räppärinäkin tunnettu Deogracias Masomi on yksi suosikkisarja Roban uusista tähdistä. Gracias-nimellä musiikkia tekevä Masomi on aiemmin näytellyt esimerkiksi Vuosaari-elokuvassa ja Ex-onnelliset-sarjassa.

Masomi kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että sarjaan mukaan tuleminen oli aluksi jännittävää, sillä suuri osa sarjan näyttelijöistä on tehnyt jo pitkään töitä yhdessä. Vastaanotto oli kuitenkin lämmin.

– Ensimmäisestä päivästä lähtien tuntui, että on osa porukkaa.

Masomin mukaan kuvauksissa oli hyvä tunnelma ja paljon naurua.

– Duunipaikalta lähti aina hymysuin kotiin.

Masomi näyttelee Robassa Santia. Hän kertoo roolin olleen kehittävin, mitä hän on tähän asti päässyt tekemään.

– Hän on kylmähermoinen kaveri, joka osaa toimia heti, kun tilanne vaatii toimintaa, Masomi kuvailee.

Masomi kertoo, että on toistaiseksi onnistunut tasapainottelemaan musiikin ja näyttelijän työn välillä. Hän on julkaissut kolme albumia englanniksi ja suomenkielisiä singlejä.

– Annan molemmille omaa aikaa. En missään nimessä yritä tehdä liikaa samaan aikaan.

Roban uudet jaksot C Moressa 23. toukokuuta alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat