Vanerinen tilanjakaja petti HopLopissa – Ripeä toiminta esti turman

Sisäseikkailupuisto HopLopissa Vantaalla tapahtui viime perjantai vaaratilanne, kun vanerinen tilanjakaja kaatui. Vaaraan joutui pieni tyttö, mutta lähellä olleen aikuisen nopea toiminta pelasti lapsen.

HopLopin toimitusjohtaja Tomi Pulkki vahvistaa MTV Uutisille, että Vantaan HopLopissa oli vaaratilanne perjantaina.

– Eteisaulassa oli ryhmä odottamassa synttäreiden alkamista, kun tilanjakaja kaatui, kertoo Pulkki.

HopLopin tutkimusten mukaan tilanjakajan neljästä betoniin propatusta pultista kaksi oli murtunut .

– Rakenne on niin vahva, etteivät lapset ole sitä pystyneet mitenkään rikkomaan, sanoo Pulkki.

HopLopin selvitysten mukaan näyttää siltä, että joku isokokoinen aikuinen tai esimerkiksi tavarakuorma on törmännyt tilanjakajaan jo aiemmin ja aiheuttanut pulttien murtumisen.

– Alkuperäinen törmääjä ei kuitenkaan valitettavasti ole ilmoittanut törmäyksestä henkilökunnalle, ja tilanjakaja on jäänyt paikoilleen kiinnitykset vioittuneina, kuvailee tapahtumien kulkua Tomi Pulkki.

Pulkin mukaan henkilökunta sai tiedon vioittuneesta tilanjakajasta vasta kun se oli kaatunut.

– Sen jälkeen tilanjakaja on pultattu uudestaan lattiaan, sanoo toimitusjohtaja Tomi Pulkki.

Lue myös:

    Uusimmat