Rikostoimituksen Sipilän kommentti: Janitskinin rangaistus oli yllättävän kova – vankilassa hän istuisi silti enää kaksi päivää

Janitskinille vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomio 3:04

Helsingin käräjäoikeus langetti Ilja Janitskinille yllättävän kovan rangaistuksen, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.

Toisaalta täysin poikkeuksellinen oli rikoskin. Päätös linjaa osaltaan myös sitä millainen toiminta sananvapauden nimissä ei ole hyväksyttävää.

Helsingin käräjäoikeus katsoi siis oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi MV-lehteä pyörittäneelle Ilja Janitskinille 1 vuoden 10 kuukautta ehdotonta vankeutta.

Tämä ylitti parilla kuukaudella sen mitä syyttäjä jutussa oli vaatinut. Poikkeuksellista oli myös se, että alle kahden vuoden tuomio langetettiin ehdottomana.

Miten käräjäoikeus tuomioon päätyi?

Oikeus lähti perusteluissaan siitä, että MV-lehti ja Uber Uutiset todettiin julkaisuiksi, ei vain keskustelufoorumeiksi. Janitskin katsottiin päätoimittajaksi, joka vastasi sisällöstä.

Janitskin tuomittiin kaikkiaan 16 rikoksesta. Haaroja oli useampia: kunnianloukkaukset, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, tekijänoikeusrikokset sekä rahapeli- ja rahakeräysrikokset.

Törkein toimittajan kunnianloukkaus

Moitittavimpana tekona oikeus piti Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistunutta törkeää kunnianloukkausta, jossa MV-lehdessä Aroa koskevia tietoja toistuvasti vääristeltiin sekä häntä halvennettiin ja pilkattiin. Toiminta katsottiin suunnitelmalliseksi.

Motiivina oli henkilökohtainen kosto ja vahingon aiheuttaminen Arolle. Julkaisuilla pyrittiin vaikuttamaan Venäjän informaatiovaikuttamista tutkineen Aron työskentelyyn toimittajana sekä tuhota hänen ammatillinen uskottavuutensa ja maineensa Venäjä-asioihin erikoistuneena toimittajana.

Oikeus rinnasti teon tahalliseksi henkiseksi pahoinpitelyksi ja lähti mittaamaan rikosta pahoinpitelyjen kautta. Tavallisesti törkeistä kunnianloukkauksista on tuomittu sakkoja tai lyhyitä vankeustuomioita. Tuomio koveni tämän näkökulman myötä.

Nyt oikeus arvioi Aroon kohdistuneen törkeän kunnianloukkauksen 1 v 2 kk mittaiseksi.

Maksimirangaistus törkeästä kunnianloukkauksesta on kaksi vuotta vankeutta.

Muut rikokset nostivat rangaistusta vielä 8 kuukautta.

Tuomio ehdoton

Tavallisesti alle kahden vuoden rangaistukset langetetaan ehdollisina, jos tuomitulla ei ole aiempia rikostuomioita. Nyt oikeus päätti Janitskinin osalta toisin.

Oikeus katsoi, että Aron ja kahden muun kunniaa oli loukattu törkeällä tavalla. Ne olivat poikkeuksellisen vakavia ja vahingollisia, eikä niitä voinut millään perustella sanavapaudella. Oikeus katsoi vielä, että tarkoituksena oli loukkaukset jatkumaan vihakampanjan käynnistämisellä.

Tällä perusteella käräjäoikeus katsoi, että Janitskin on tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen, kun tuomiokin oli lähellä kahden vuoden rajaa.

Ehdollinen vankeus ei siis olisi riittänyt rangaistukseksi.

Täysin poikkeukselliset olivat jutun kärsimyskorvauksetkin. Janitskin määrättiin maksamaan Arolle 35 000 euroa ja vuoden ehdollista vankeutta Aron kunnianloukkauksesta ja vainoamisesta saanut Johan Bäckman 22000 euroa.

Lopuksi vankilamatematiikkaa

Joutuuko Janitskin sitten vankilaan? Kyllä. Kahdeksi päiväksi.

Janitskin on ollut tutkintavankeudessa ja kotiarestissa jutun takia nyt 330 päivää.

Janitskin sai 1 v 10 kk ehdottoman tuomion. Kun vankeinhoidossa vuosi on 365 päivää ja kuukausi 30 päivää, Janitskin rangaistuksen pituus on näin laskettuna 665 päivää.

Kun ensikertalaisen rangaistus puolitetaan niin jää jäljelle jää 332 päivää. Puolikkaita ei näissä laskelmissa tunneta.

Tästä sitten vähennetään tutkintavankeusaika eli jo suoritetut 330 päivää, jolloin jää vankeutta jää kaksi päivää.

Juttu etenee vielä hovioikeuteen.

 

Lue myös:

    Uusimmat