Rikosjutut 1934 - Kolmannen linjan ryöstömurha

Kolmannen linjan talon pikkupojat olivat löytäneet miehen ja ilmoittivat talonmiehelle, että ”konttorissa makaa setä joko humalassa tai taitaa olla kuollut”. Kyseistä taloa ei enää ole, vaan paikalle nousi uusi kerrostalo 1962.

MTV:n rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä tarkastelee sarjassa menneiden vuosien rikosjuttuja Kansallisarkiston asiakirjoista. Aiemmissa osissa Sipilä on esitelty vuosien 1914 ja 1924 tapauksia ja nyt on vuorossa 80 vuotta vanhat rikokset eli vuosi 1934. Tapaukset on poimittu Helsingin raastuvanoikeuden 3. osaston keväällä 1934 puimista jutuista. Juttuja on julkaistu kolme muuta viikonlopun aikana.

Konttori oli kolme kertaa kolme metrinen ikkunaton huone G-portaan pohjakerroksessa.

Kallio

Kallio syntyi 1800-luvun loppupuolella ja oli leimallisesti työväestön asuttama puutalokaupunki ensimmäisen ja viidennen linjan välissä. Vauras ruotsinkielinen väestö asui eteläisessä ja keskisessä Helsingissä ja keskiluokka etenkin Töölössä.

1930-luvulla Kallio oli linjoilla vielä osin 2-3 kerroksisten puu- ja kivitalojen kaupunginosa.  Vanhat puutalot purettiin 1930-70 uusien kerrostalojen tieltä. Rakentaminen aloitettiin 1930-luvulla Torkkelinmäellä.

Maisema oli muutenkin erilainen kuin nykyisin: ei ollut ympyrätaloa, eikä isoja virastoja. Kallion kirkko hallitsi kuitenkin jo tuolloin maisemaa.

Lähde: Mikä Mäkelän tutkielma Kallion purkamisesta

Rikosilmoitukseen kirjattiin, että uhri makasi alusvaatesillaan sukat jalassa. Alusvaatesillaan tarkoitti sitä, että paita oli päällä, mutta kengät, housut ja puvuntakki puuttuivat. Kaulassa oli kravatti, mutta sen solmu oli niskassa.

Talonmies tunnisti ruumiin Hjalmar Lagerroosiksi. 39-vuotias mies oli asunut talossa vielä kaksi viikkoa sitten. Hänet tunnettiin lempinimellä ”Jali”.

Paikalle tullut lääkäri epäili itsemurhaa. Hirttäytyminen kirjattiin ensimmäiseen raporttiin.

Oikeuslääkäri

172-senttisen ja keskivahvarakenteisen Lagerroosin ruumis lähetettiin patologiselle laitokselle. Professori Ernst Ehrnrooth totesi tutkimustensa päätteeksi vahvassa humalassa olleen miehen kuolleen tukehtumisen seurauksena. Oikeuslääkäri uskoi, että solmiota oli käytetty, mutta huomasi muutakin: ”kaulassa kynnenjälkiä, verenvuotoja ja kieliluukatkeama, mikä kaikki osoittaa, että ilmeisesti myös käsin on häntä kuristettu”.

Oikeuslääkäri luokitteli kuoleman henkirikokseksi ja ajoitti lautumista tapahtuman yöhön tai aamupuolelle 27.5.1934, oikeudenkäyntiaineistoon liitetty raportti kertoo.

"Jali" Lagerroos oli muuttanut Kolmannelta linjalta Hämeentie 78:aan. Hän oli mennyt 1924 naimisiin Emilia Lagerroosin kanssa ja pariskunnalla oli kaksi lasta. He olivat eronneet 1930 ja vaimo kertoi, etteivät he olleet missään tekemisissä sen jälkeen. Jali ei ollut maksanut lasten elatusmaksuja.

Poliisi selvitti Lagerroosin liikkeitä 26. toukokuuta, koska seuraavan yön oikeuslääkäri oli määritellyt kuolinajaksi.

Vuokraisäntä ja -emäntä muistivat, että Lagerroos oli tullut kello 22:n aikaan uudessa puvussaan aika lailla humalassa. Paikalla oli myös sekatyömiehen vaimo Tyyne Puuronen, jonka kanssa Lagerroos oli lähtenyt Siltasaarenkadun Alko-ravintolaan. Puuronen muisti Lagerroosin horjuneenkin.

He olivat kävelleet Arenan kulmaan Hämeentie 2:een, jossa nainen etsi Lagerroosin pyynnöstä miehen taskuista rahaa, muttei löytänyt. Nainen muisti katsoneensa Hakaniementorin kelloa: 23.35.

Tyyne Puuronen ei halunnut mennä ravintolaan miehen kanssa, koska tämä oli niin humalassa. Puuronen oli lähtenyt Siltasaarenkadun kulmasta kohti Säästöpankinrantaa ja mies Siltasaarenkatua ylös.

Mies ei ollut sanonut mihin hän aikoi mennä, sanoen vain haluavansa olutta. Tämä oli pitkään viimeinen varma havainto Lagerroosista murhailtana.

Talon asukkaat

Poliisi oli tietysti kiinnostunut Kolmannen linjan talon asukkaiden havainnoista. Ida Rönnberg kertoi kuulleensa kolinaa pihalta puolen yön jälkeen, muttei nähnyt ketään. Rapusta Rönnberg kuuli outoa ääntä - kuin joku olisi hengittänyt raskaasti ja päästänyt ääntä mukana.

Viisiminuuttia myöhemmin Rönnberg näki kahden miehen tulevan G-portaasta tulevan kaksi miestä pihan poikki. He kulkivat rauhallisesti eivätkä olleet humalaisia, etsivät kirjasivat kuulusteluun.

Talossa asuva Jaakko ”Jaska” Mäkelä kiinnosti poliisia. Hän ei oikein muistanut tarkasti illan tapahtumia. Se oli jäänyt mieleen, että tutun luona oli juotu Karhuviinaa. Alivuokralainen Ville kertoi juoneensa Jaskan kanssa viinaa, kunnes oli lähtenyt 20-21 aikaan Alko-ravintolaan. Ville kertoi poistuneensa ravintolasta puolen yön maissa. Hän oli kävellyt Sörnäisissä ja palannut asuntoon 1.30-2. Tuolloin asunnossa oli Mäkelä, kaksi naista ja luultavasti kaksi miestä.

Yksi Mäkelän asunnoista olleista miehistä oli Leo ”Leke” Wilskman. Ennen siirtymistä Mäkelän asuntoon he olivat istuneet Leken kämpillä Suonionkadulla. Mukana oli ollut toinenkin mies, mutta Leke ei tunnistanut tätä Lagerroosiksi. Samassa asunnossa asunut Eeva Pohjavirta ei myöskään tuntenut kuvasta Lagerroosia ja kertoi miesten lähteneen yhden aikaan.

Leke kertoi, että he olivat tavanneet Toisen linjan ja Suonionkadun kulmassa naiset ja menneet suoraan Mäkelän asuntoon. Pohjavirta vahvisti nähneensä tämän ikkunasta ja kertoi vielä huutaneen Leken perään.

Mäkelästä tai Wilskmanista ei saatu tappajaa, vaikka pöytäkirjojen perusteella poliisi näin selvästi epäili.

Juttu ei tuntunut selviävän. 

Puku

Puuttuva puku tietysti kiinnosti poliisia. Lagerroosin jalassa olleet sukat olivat puhtaat, joten poliisi uskoi tappajan varastaneen uuden puvun ohella kengät. Näiden malli selvitettiin kaupasta, josta Lagerroos oli ostanut ne noin viikkoa aiemmin.

Samaan aikaan kun etsivät kuulustelivat ja selvittivät liikkeitä touko-kesäkuun vaihteessa, konstaapeli Armas Niemelä määrättiin siviilipuvussa Toinen linja 2:ssa sijaitsevaan panttilainakonttoriin.

Niemelä odotti konttorissa 20 päivää, kunnes tärppäsi. Tuntematon mies tuli konttoriin 18. kesäkuuta ja tarjosi uutta sinistä pukua 150 markalla. Konttorista luvattiin vain 125 markkaa. Niemelä tunnisti takin, housut ja liivin ja pidätti miehen epäiltynä ryöstömurhasta.

Pidätetty

Pidätetty Toivo Lahti oli pitkä ja vankkarakenteinen. 23-vuotiaalla miehellä oli runsaasti tatuointeja, esitutkinta-aineistossa kerrottiin muun muassa naisten kuvista. Miehen katsetta kuvattiin myöhemmissä arvioissa häijyksi.

Lahden ensimmäinen tuomio oli tullut 12-vuotiaana tehdystä kuudesta anastuksesta, josta seurasi fyysistä kuritusta.

Ensimmäiset vankilatuomiot olivat vuodelta 1927 ja pisin aika jonka Lahti oli sen jälkeen ollut vankilasta poissa oli runsaat kaksi kuukautta. 1929 hänet oli tuomittu kuoleman tuottaneesta pahoinpitelystä kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Vapaus oli koittanut 2. lokakuuta 1932.

Jo joulukuussa 1932 tuli uusi tuomio väkivaltaisesta virkamiehen vastustamisesta ja törkeästä varkaudesta. Lahti pääsi vapaaksi vankilasta 12. toukokuuta 1934.

Yksi tuttava kertoi kuulustelussa kutsuvansa Lahtea ”Lahopääksi”.

Asiakirjoissa muistettiin mainita useita kertoja että isä ja veli olivat ottaneet osaa punakapinaan.

Kuulustelut

Etsivät jututtivat Lahden tuoreeltaan pidätyksen jälkeen. Lahti kertoi ostaneensa puvun tuntemattomalta mieheltä Flemarilta ja vieneensä ne panttilainakonttoriin ”Rankku” -nimisen yleisen naisen kehotuksesta. Hän ei tiennyt mitään mistään ryöstömurhasta.

Seuraavana päivänä kertomus muuttui. Lahti kertoi olleensa liikkeellä Tyyne Huuskosen ja erään ”Paveksi” kutsutun miehen kanssa. ”Vainaja oli tullut III-linjan ja Siltasaarenkadun kulmassa puhumaan ja kysynyt onko viinaa. Sitä ei ollut, mutta tämän jälkeen vainaja oli sanonut tietävänsä III-linja 17:ssä tyhjän huoneen”, pöytäkirjaan kirjattiin.

Lahden mukaan Pave oli eronnut joukosta.

Lahti ja Lagerroos olivat päätyneet komeroon, jossa Lahti oli sytyttänyt tulitikun nähdäkseen jotain.

Lagerroos oli Lahden kertoman mukaan ottanut risujen takaa puolen litran Karhuviina-pullon ja tarjonnut Lahdelle. Ryyppyjä oli otettu muutama.

Pöytäkirjaan Lahti kertoi näin: ”Sitten oli vainaja yht’äkkiä syytetyltä kysynyt: ”Mikä jätkä sinä olet, kun viinaani juot, enhän minä sinua tunnekaan”.

Lagerroos oli Lahden mukaan yrittänyt kuristaa häntä ja Lahti kuristi takaisin. Lagerroos oli käynyt hervottomaksi ja valahtanut lattialle. Pienen tovin jälkeen mies elpyi ja kävi uudestaan kiinni Lahden kurkkuun.

Lahti kuristi nyt kravatilla ja Lagerroos kuoli.

Hän kertoi tutkineensa taskut ja vieneensä tavarat. Vainajan puvun Lahti puki omien vaatteidensa päälle.

Hän kertoi nostaneensa kaulukset pystyyn ja ulkona Tyyne Huuskonen odotti ulkona kysyen oletko tappanut. Lahti vastasi myöntävästi.

Kolmannen päivän kuulustelussa Lahti kuitenkin kiisti, että Huuskonen olisi ollut odottamassa.

Poliisi kuulusteli Tyyne Huuskosen, joka kertoi tunteneensa Lahden pari vuotta.

Huuskonen listattiin ammatiltaan toimettomaksi. Hän kertoi tulleensa Hakaniemestä Kolmannelle linjalle puolen yön aikaan. Lahti oli kävellyt hänen perässään. Tummapukuinen, humalainen mies oli tullut vastaan ja Lahti oli jäänyt juttelemaan tämän kanssa.

Tyyne Huuskonen kertoi miesten menneen Kolmas linja 15 portista sisään. Pian oli kuulunut kolinaan kuin olisi menty aidan yli. Huuskonen kertoi jutelleensa muutaman ihmisen kanssa kolmannella linjalla. Hän oli päätynyt Alko-ravintolasta tulleen maalarin luokse yöksi. Kuulustelussa maalari puhui seuraavasta illasta.

5. heinäkuuta kuulustelussa Toivo Lahti halusi täydentää kertomusta. Hänen mukaansa Tyyne Huuskonen oli ollut mukana teossa ja komerossa. Oikeussalissa Lahti kertoi, että oli usein ennenkin Huuskosen kanssa ryöstänyt miehiä.

Poliisi yritti tavoittaa Huuskosta tämän jälkeen, mutta häntä ei enää löydetty vaikka oikeudenkäynti jatkui seuraavan vuoden helmikuuhun.

Lahden ja Lagerroosin kohtaaminen öisellä linjalla ei selvinnyt tämän tarkemmin. Vaihtoehtoja jäi kaksi. Joko Lagerroos kaipasi ryyppyseuraa ja kohtasi epäonnekseen sattumalta juuri Lahden. Toista, suunniteltua ryöstöä vastaan puhuu se, että nimenomaan Lagerroosilla oli yhteys Kolmannen linjan taloon ja arvatenkin hänen piilottamaansa karhuviinaan.

Lisää rikoksia

Heinäkuisessa kuulustelussa Lahti kertoi paljon muutakin. Hän tunnusti murron ja puukotuksen.

Ryöstömurhaa seuraavana yönä eli 28. toukokuuta 1934 hieman ennen aamuviittä Käpylässä Vipusentie 26:ssa sijaitsevaan Elannon sekatavarakauppaan oli murtauduttu.

Myymälänhoitajan vaimo Vieno Saastamoinen oli kello 4.50 menossa ulkoiluttamaan koiranpentuaan, mutta oli kuullut meteliä alakerran kaupasta. Vieno Saastamoinen oli katsonut sisään ja nähnyt miehen. Hän oli mennyt herättämään aviomiehensa Moe Saastamoisen.

Kauppa oli ollut hiljainen ja mies ei uskonut kenenkään olevan enää paikalla.

”Yht’äkkiä mies nousi myymälänpöydän kulmauksen takaa ja hyökkäsi kimppuuni”, myymälänhoitaja Moe Saastamoinen kertoi. Moe oli lyönyt miestä hiilihangolla ja tämä kahdesti puukolla oikeaan ja vasempaan käteen. Raskaana ollut Vieno Saastamoinen sai puukosta niskaan ennen kuin puukottaja pakeni.

Molemmat loukkaantuivat vain lievästi.

Juttu selvisi, kun poliisit näyttivät pariskunnalle pidätetyn Lahden kuvaa.

Lahti tunnusti teon. Hän oli saanut murrosta rahaa ja kellon, jonka hän oli myynyt kahdesta pullosta karhuviinaa.

Leipomomurrot

Toivo Lahti myönsi murtautuneensa 16. toukokuuta Museokatu 15:ssa sijaitsevaan Töölön leipomoon. Saalis oli rahaa, veitsi, karhuviinaa ja rommiesanssia. Lahti kertoi tehneensä pimeänä olleet murrot 5. ja 9. lokakuuta 1932 samaan paikkaan. Leipomossa mies oli syönyt myös kakkuja.

Touko-kesäkuun vaihteessa Lahti oli yrittänyt murtautua leipomoliikkeeseen Läntisellä Papinkadulla. Hän kertoi myös varastaneensa myös takin ja polkupyörän.

Lahti kertoi lisää vanhoista jutuista.

12. marraskuuta 1932 Lahti oli ryöstänyt kotiinsa Pasilaan matkalla olleen peltiseppä Otto Valkosen. Häntä oli kuristettu. 17. marraskuuta hän oli varastanut tuberkuloosisairaalasta potilaiden omaisuutta ja tehnyt asuntomurron Toinen linja 17:ssa sijaitsevaan asuntoon. 

Uusi kuristaminen

Oikeudenkäynti ja poliisitutkinnat etenivät kesällä 1934 hitaasti. Lahti oli Katajanokan vankilassa. Uuden raportin mukaan heinäkuun 25. päivä Lahti yritti kuristaa kolmannen kerroksen sellissä nro 120 tutkintavanki Karl Rossin.

Paikalle rynnänneen vartijan mukaan sellistä kuului huutoa. Sekaisen sellin lattialla oli lasinsiruja rikotusta ikkunasta. Lahti seisoi seinää vasten uhkaavan näköisenä

Rossi kertoi kuinka hän oli ollut nukkumassa, kun Lahti oli yrittänyt kuristaa hänet. Rossi oli huutanut joka oli saanut Lahden irrottamaan otteensa. Lahti oli ottanut jakkaran ja paiskannut sen ikkunaan.

Mitään riitaa ei Rossin mukaan ollut.

Lahti päätyi varmuusselliin.

Myöhemmin kun häntä kuulusteltiin Lahti ei vastannut lainkaan. ”Vaan nauroi omituistesti eikä sanonut muistavansa mitään sellaista mistä oli nyt kysymys”, vankilassa oli kirjattu.

Oikeudessa Lahti kertoi äkillisestä mielenhäiriöstä, eikä muistanut mitään.

Pakoyritys

12. elokuuta Toivo Lahti irrotti sellinsä seinästä ilmavaihtolaitteen ristikon ja kymmenen tiiltä. Aamulla mies kuitenkin makasi patjalla, kun vartijat huomasivat yrityksen.

Vankilassa epäiltiin, että Lahti olisi yrittänyt päästä viereiseen komeroon, sieltä käytävälle ja vartijan kimppuun. Se olisi onnistunut, jos hän olisi saanut lisää tiiliä purettua.

Lahti päätyi taas varmuusselliin, jossa hän sytytti olkityynyn ja patjan palamaan smirgalla ja trasselikankaalla.

Oikeussalissa Lahti kertoi vartijoiden painostuksesta. Hän sanoi kuulleensa ilmanvaihtokanavasta huutoa ja sen takia oli irrottanut tiilet.

Tulipalon Lahti oli sytyttänyt koska hän halusi ”saada kaikki kuolemaan, jotka häntä kiusasivat”.

Lahtea pidettiin kellarissa käsiraudoissa ja ilman makuuvaatteita neljä viikkoa.

Raastuvanoikeus passitti Toivo Lahden mielentilatutkimukseen vankilalääkäri Einar Anttisen lausunnon jälkeen.

Mielentila

Mistä Lahden väkivaltarikokset juontuivat? Vastausta haettiin mielentilatutkimuksesta. Sen tekeminen vei muutaman kuukauden. Aika Lapinlahden sairaalassa ei sujunut ongelmitta. Alussa Lahti oli viiltänyt omaa rannetta veitsellä. Hän oli joutunut myös käsikähmään toisen hoidokin kanssa radion kuuntelemisesta. Lahti oli heittänyt potilaan lattiaan ennen kuin hoitaja tuli väliin.

Lapinlahdessa selvitettiin perhetaustaa. Isä oli alkoholisti, joka Lahden kertoman mukaan pahoinpiteli ja ”yritti minutkin kerran tappaa”. Äiti oli kiivasluonteinen. Sisaruksia oli yhdeksän.

Koulutus jäi kolmeen luokkaan kansakoulua ja kolmannen hän oli käynyt kahteen kertaan.

Puukotettuaan koulutoveriaan hän oli päätynyt koulukotiin josta hän oli karannut useasti. 

Viimeisen seitsemän vuoden vankilakierteessä pisin vapausaika oli kaksi kuukautta kuusi päivää. Tuolloin hän kertoi ryypänneensä koko ajan nähden lopuksi harhanäkyjä ja kuuli harhakuuloja. Kerran hän oli nähnyt rapussa valkean haamun ja toisen kerran kotona ovesta tippui runsaasti verta. Kadulla Lahti kuuli nimeään mainittavan, vaikkei ketään ollut lähellä.

Hän kirjoitti sairaalasta kirjeen tuttavalleen: ”En tahdo millään lailla puolustaa itseäni tekojen suhteen, mutta pohjaltani en kuitenkaan ole paha ja väkivaltainen, vaikka sen näin itsekin sanon. Mutta on aikoja jolloin en ole oma itseni, enkä niin ollen voi punnita tekojani, enkä millään tavalla niitä estää tapahtumasta, vaan on se ikään kuin joku vieras voima vastustamattomasti vetäisi aina silloin kuin se hetki tulee, jolloin paha saa valtansa minussa”.

Mielentilatutkimuksen mukaan Lahti oli herkkä, mutta syvästi psykopaattinen ja yhteiskunnalle vaarallinen. Hän oli kuitenkin ymmärtänyt tekonsa siten, että hänen katsottiin olleen täyttä ymmärrystä vailla.

Helmikuun kirjelmä

Jutun käsittely jatkui taas helmikuussa. Vankilaan siirretty Lahti oli kirjoittanut pitkän kirjelmän. Siinä hän epäili, että oikeudenkäynnissä oli tapahtumassa vääryys. Hän kiisti ryöstömurhan.

”Kaikki on telepaattisen koneen synnyttämää. Olen alkanut vahvasti epäillä, että tokko sellaista ryöstömurhaa on tapahtunutkaan.”

Lahti kertoi telepaattisen koneen pakottaneen asiat hänen päähänsä ja ”minun on ollut pakko ne puhua etsiville”.

”Ne ovat etsiväpoliisit, jotka lähettävät sen koneen avulla niitä ajatuksia ja saavat meidät vangit puhumaan sillä tavalla kaikki mitä haluavat.”

Hän pelkäsi päänsä puhkeavan ja muisteli olleensa ryöstömurhan aikaan Tampereella.

Oikeudenkäyntiasiakirjoissa ei kerrota mitä istunnossa tapahtui, mutta seuraavassa käsittelyssä helmikuun lopussa todetaan, että ”syytetyn Lahden väkivaltaisen käyttäytymisen takia siirrettiin jutun jatkokäsittely Helsingin lääninvankilaan”

Tuomio

Raastuvanoikeus ei perustellut päätöstään, vaan tuomitsi Toivo Lahden täyttä ymmärrystä vailla tehdystä ryöstömurhasta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Alentuneen mielentilan takia tuomio ei ollut elinkautinen.

Muut rikokset ja entiset ehdonalaisten jämät toivat kolme vuotta lisää.

Raastuvanoikeus totesi, että Toivo Lahti voidaan määrätä pakkolaitokseen eli istumaan tuomionsa päivästä päivään.

Väestörekisterin mukaan Toivo Lahti kuoli vuonna 1974.

Kirjoittaja on asunut 1960-luvulla Kolmas linja 17:ssä.