Rikollisen afgaanimiehen pakkopalautusta vastustanut Elin, 21, sai tuomion – ei suostunut istumaan lentokoneessa

Oikeusministeriltä tiukka kommentti pakkopalautuskohuun 3:19
Katso video: Oikeusministeri Häkkäseltä tiukka viesti pakkopalautuskohuun!

Ruotsissa afganistanilaisen miehen pakkopalautusta lentokoneessa vastustanut nainen on saanut tuomion, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Aktivisti Elin Ersson, 21, vastusti samassa koneessa olleen afganistanilaisen miehen pakkopalautusta ja kieltäytyi istumasta paikalleen matkustamohenkilökunnan vaatimuksesta huolimatta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tuomittiin sakkoihin

Syyttäjä vaati naiselle 14 päivän vankeustuomiota tai sakkorangaistusta. Oikeus tuomitsi hänet sakkoihin ilmailulain rikkomisesta. Ersson sai maksettavakseen yhteensä 3000 kruunua päiväsakkoja.

Oikeus katsoi, että Ersson ymmärsi hänen olisi pitänyt istua paikallaan. Hän itse kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Expressenille puhunut Erssonin asianajaja kertoi, että Ersson on pettynyt tuomioonsa.

Palautettavana tuomittu rikollinen

Teko tapahtui 23. heinäkuuta Landvetterin lentokentällä.

SVT:n mukaan Erssonin suunnitelmissa oli aluksi estää Afganistaniin karkotettavan pojan pakkopalautus, mutta poika ei ollut koneessa.

Sen sijaan pakkopalautettavana oli Ruotsissa vankeustuomion saanut afgaanimies.

Ersson totesi videolla, että mies todennäköisesti kuolee Afganistanissa, jos mies joutuu jäämään koneeseen.

Samanlainen tapaus myös Suomessa

Suomessa vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasta vastaan nostettiin joulukuussa syytteet haitanteosta virkamiehelle ja ilmailurikkomuksesta.

Pennanen vastusti pakkopalautusta Helsinki-Vantaan lentokentällä viime heinäkuussa ja kieltäytyi istumasta lentokoneessa omalle paikalleen.

Poliisi poisti hänet koneesta ja antoi jo paikan päällä suullisen huomautuksen ilmailurikkomuksesta.

Juttua päivitetty kello 14.41 sakkorangaituksen suuruudella.

Lue myös:

    Uusimmat