Riistamies uusista susihavainnoista: On oltava todellinen asiantuntija – minäkään en luottaisi hämärässä omiin silmiini

Viranomaiset ovat saaneet ilmoituksia erilaisista susihavainnoista pääkaupunkiseudulla. Viimeksi tänään mahdollisista susihavainnoista on raportoitu Espoossa. 

Vantaalla työmatkalainen kertoi pari päivää sitten nähneensä kolme sutta Västersundomin koulun lähellä. Poliisi kertoi pitävänsä susihavaintoa mahdollisena.

Espoon ja Kauniaisten Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Fredrik Eklund sanoo MTV Uutisten haastattelussa, että pääkaupunkiseudulla on tullut yksittäisiä hajahavaintoja. Susihavaintojen määrä on ollut selkeästi kasvussa.

– Susien reviirit lähestyvät Etelä-Suomea ja pääkaupunkiseutua, Eklund sanoo.

Asiantuntijat eivät ole vielä vahvistaneet useimpia pääkaupunkiseudulla tehtyjä ja ilmoitettuja susihavaintoja. Eklundin mukaan havainnot ovat tavallisten ulkonaliikkujien tekemiä.

– Ne voivat hyvinkin olla susia tai sitten ne eivät ole. 

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat varmistavat viimekädessä esimerkiksi DNA-testeillä, onko kyseessä oikasti susi vai sudelta näyttävä koiraeläin.

Asiantuntija tarvitaan

Eklundin mukaan suden erottamisessa koirasta on oltava todellinen asiantuntija. Riistanhoitoyhdistyksen aktiivikaan ei luottaisi välttämättä omaan näköhavaintoonsa.

– Ei se erottaminen helppoa ole. En minäkään lähtisi hämärässä näköhavainnon perusteella vannomaan onko se isokokoinen koira vai susi.

– Pitäisi löytyä saaliseläinten jätteitä tai sylkieritettä, ulosteita tai muuta. DNA:lla sen pystyy sitten oikeasti varmistamaan.

Eklund kuitenkin muistuttaa, että susien reviirit ovat kasvussa ja ne ovat lähempänä pääkaupunkiseutua kuin pitkiin aikoihin.

Eklund sanoo, että pääkaupunkiseutu ei eroa susipolitiikan suhteen muusta maasta. Poliittinen tahto määrää sielläkin, miten susien kanssa toimitaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat