Riina Mäkisen katoamistutkinnassa uusi käänne: Nousiko Riina venäläisen rekan kyytiin?
Helsingin poliisi on saanut tietoonsa uuden mahdollisen silminnäkijähavainnon 19-vuotiaana kadonneen Riina Mäkisen tapauksessa. Havainnon mukaan Riina Mäkistä muistuttava nuori nainen nousi Kuninkaantien ABC:n sillalla ammattiautoilijan kyytiin katoamisviikolla. Kyseessä oli mahdollisesti venäläisillä rekisterikilvillä varustettu yhdistelmäajoneuvo.
Uusi silminnäkijä ilmoittautui Riina Mäkisen etsintöjä Loviisan Vanhakylässä tehneille vapaaehtoisille loppuvuodesta 2021, kertoo vapaaehtoisten etsintöjä koordinoiva Elisa Parmanen.
Silminnäkijä otti yhteyttä etsijöihin havaittuaan uutisista, että Riinaa oli etsitty viime syksynä vesistöistä katoamispaikan lähistöllä. Hän halusi välittää tietonsa etsijöille, sillä oli alkanut pitää mahdollisena, ettei hänen aikanaan poliisille kertomansa havainto ollut tavoittanut etsijöitä lainkaan.
Tuolloin kävi ilmi, ettei havainto ollut koskaan päätynyt myöskään katoamistutkintaa tekevälle poliisille. Syy mahdolliseen tietokatkokseen ei ole selvinnyt.
Nainen käveli ylikulkusillalla
Mies kertoo nyt nähneenä viisi vuotta sitten toukokuussa Mäkistä muistuttavan nuoren naisen kävelemässä ABC:lle johtavalla ylikulkusillalla. Havainto on tehty myöhään illalla Riinan katoamisviikolla, Elisa Parmasen mukaan joko keskiviikkona tai perjantaina. Riina Mäkinen katosi keskiviikkona 10. toukokuuta 2017.
– Silminnäkijä oli itse ollut liikkeellä henkilöautolla. Nuori nainen oli kävellyt tien viertä huppu päässään ja ollut yltä päältä likaantuneena. Häneltä oli puuttunut kenkä ja hän oli ollut pahasti kastunut, Parmanen kertoo.
Autoilija oli avannut autonsa ikkunan ja ajanut tien viertä kävelleen nuoren naisen vierelle. Hän oli kysynyt tältä, onko kaikki kunnossa. Sekavalta vaikuttanut nainen oli kertonut, että hänen puhelimestaan oli akku loppu ja pyytänyt kyytiä Itä-Helsinkiin. Hän oli pyytänyt myös autoilijalta puhelinta lainaan, jotta voisi järjestää tälle korvauksen kyydistä.
Autoilija oli soittanut puhelimellaan numeroon, jonka nainen oli kaivanut mukanaan olleesta pussista. Numeroon ei ollut kuitenkaan saatu yhteyttä.
Samanaikaisesti ABC:ltä oli ajanut venäläinen yhdistelmäajoneuvo, joka oli ollut kääntymässä moottoritielle Helsingin suuntaan. Nainen oli viittilöinyt ison ajoneuvon pysähtymään ja kysynyt kuljettajalta kyytiä Helsinkiin.
Nainen oli hypännyt ajoneuvon kyytiin. Se oli nopeasti lähtenyt kohti Helsinkiä moottoritielle.
Silminnäkijä kertoo olleensa häkeltynyt nopeasti edenneestä tilanteesta. Hän oli havainnut rekan mahdollisesti venäläisen rekisterikilven sekä sen, että sillalle oli ajanut samanaikaisesti myös toinenkin henkilöauto vasemmalta Kotkan suunnasta. Kyseisen ajoneuvon kuljettaja on mahdollisesti nähnyt tilanteen.
– Pyydämme henkilöauton ja rekan kuljettajia ottamaan yhteyttä, Parmanen vetoaa.
Havaintoja pyydetään erityisesti keskiviikon ja perjantain väliseltä ajalta 10.-12.5.2017.
Silminnäkijä sanoo kertoneensa tiedot poliisille
Silminnäkijä sanoo kertoneensa havaintonsa poliisille jo Riina Mäkisen katoamistutkinnan alkuvaiheessa kesällä 2017. Hän kertoo tuolloin olleensa yhteydessä Itä-Uudenmaan poliisiin, josta hänet oli ohjattu keskusrikospoliisin pakeille. Hän oli soittanut keskusrikospoliisiin, jossa hänen havaintonsa oli ilmeisesti kirjattu.
Tiedot eivät kuitenkaan jostain syystä ole ennen tätä päätyneet katoamista tutkivalle Helsingin poliisille. Tutkinnanjohtaja Jussi Wahe vahvistaa saaneensa talven aikana tiedon mahdollisesta uudesta silminnäkijähavainnosta. Silminnäkijän aikanaan antamia tietoja ei ole kuitenkaan löytynyt, joten tietojen antamista Itä-Uudellemaalle tai keskusrikospoliisille ei ole voitu vahvistaa.
– Poliisi on ollut yhteydessä mieheen, ja kyseinen kohtaaminen ajoittuu todennäköisimmin pari vuorokautta Riinan katoamisen jälkeiseen aikaan, perjantain ja lauantain väliselle yölle, Wahe sanoo MTV Uutisille.
Miehen kertomat tiedot viittaavat vahvasti Wahen mukaan, ettei havaintoa olisi tehty Riina Mäkisen katoamisyönä.
Havainto on tehty Wahen mukaan todennäköisesti iltakymmenen ja puolenyön välisenä aikana. Poliisi on kiinnostunut kaikista tiedoista havaintoon liittyen.
Miksi Riina olisi jäänyt alueelle?
Koska havainto ei kuitenkaan todennäköisesti osu Riina Mäkisen katoamisyölle, poliisi pitää epätodennäköisenä, että kyseessä olisi Riina. Mahdotonta se ei ole.
– Tuntuu kuitenkin järjenvastaiselta, että Riina olisi pyörinyt alueella kaksi vuorokautta.
Poliisi aikoo myös selvittää MTV:n lauantaina julkaiseman jutun myötä ilmenneet epäselvyydet illan kulun aikajanassa. Wahella on ollut käsitys, että Riina poistui autopalopaikalta todennäköisimmin puolenyön aikaan, eikä palopaikalla olleella aseella ammuttu. Riinan seurassa ollut mies kertoi MTV:lle, että poistuminen on tapahtunut paljon aikaisemmin, eli sen jälkeen, kun ensimmäiset poliisipartiot olivat viimeistään ennen iltakahdeksaa poistuneet autopalopaikalta. Hän myös myönsi ampuneensa aseella harmistuksissaan kohti nuotiota tämän jälkeen sekä aiemmin kohti palanutta autoa.
– Poliisin tekemä aikajana tapahtumista perustuu miehen ja Riinan havaintoihin palopaikalla olleista poliiseista. Näistä mies on poliiseille aiemmin kertonut.
Wahen mukaan on mahdollista, että poliisin aikajana on sisältänyt ajallisia epätarkkuuksia. Viimeiset poliisit ovat lähteneet alueelta iltayhdentoista jälkeen.
Helsinkiläisen Riina Mäkisen katoamisessa ei epäillä henkirikosta.
Uusimmat
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
Lataa lisää