Samsung näyttää ajautuneen nyt kierteeseen, jossa yhtiön ympärillä ei tapahdu lähes mitään positiivista. Galaxy Note7 -puhelinten räjähtämisiä ja poikkeuksellista tuplatakaisinkutsua seuraa nyt myös mahdollinen korruptioskandaali.
Samsungin pääkonttoriin Etelä-Koreassa tehtiin tänään tiistaina ratsia, kertoo muun muassa BBC. Tutkimukset liittyvät Etelä-Korean presidentin korruptioskandaaliin.
Samsungia epäillään mahdollisesta 2,8 miljoonan euron antamisesta Choi Soon-silin tyttärelle tämän esteratsastuksen rahoittamiseksi. Jo pidätetyllä Choilla on ollut läheiset suhteet esimerkiksi ystäväänsä presidentti Park Geun-hyeniin ja Choin epäillään hyödyntäneen suhteitaan Parkiin saadakseen yrityksiltä lahjoituksia, joita on kahden säätiön kautta käytetty hänenomiin menoihin. Choi itse on jo edesmenneen epävirallisen uskonnollisen johtajan tytär
Samsung ei ole kommentoinut asiaa muuten kuin kertomalla auttavansa tutkinnassa.
Eivätkä huonot Samsung-uutiset tänään jää vain mahdollisuuteen osuuteen korruptioskandaalissa.
Yhdysvalloissa otsikoihin nousivat virallisen takaisinkutsun myötä jälleen Samsung-pesukoneiden räjähdykset. Samsung joutuu takaisinkutsumaan 2,8 miljoonaa päältä täytettävääpesukonetta, koska ne voivat olla vaarallisia ja pesurummun irtoaminen aiheuttaa koneen auki pamahtamisen. Koneiden räjähdysten kerrotaan aiheuttaneen jopa lukuisia fyysisiä vammoja, leukamurtumia ja olkapäiden menoja sijoiltaan.
Vaarallisia Samsung-pesukonemalleja on myyty vain Pohjois-Amerikassa, ei Euroopassa tai Suomessa, on Samsung jo aiemmin kertonut.
Uusimmat
-
16:22
Luonnonperintösäätiö osti Korppoosta ikimetsän – vanhimmat puut huomattavasti yli 170-vuotiaita
-
16:19
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyvissä asemissa, Ogierilla ongelmia – Portugalissa huima sekuntitaistelu
-
16:16
Naapurialueiden sodat ovat sotkeneet jo ennestään vaikeuksissa olleen Egyptin talouden
-
16:10
Teemu Suninen rysäytti rajusti ulos Portugalissa
-
15:57
Ruotsin olympiavoittajaa epäillään lapsen pahoinpitelystä
-
15:57
Motoristi meni nurin Thaimaassa: Uskomattoman vikkelät jalat pelastivat pahoilta vammoilta!
-
15:56
Kalle Rovanperän isku kuivui kasaan – Toyotalla taas tuttu ongelma: "Ei se ihan lankulla ole"
-
15:43
Kiusaantunut reaktio videolla herättää huomion – Putin pyysi Venäjän pääministeriä jatkamaan työssään
-
15:38
Pyöräilijän väistämättä jättäminen toi sakkoja – poliisi: Autoilijoiden syytä kerrata säännöt
-
15:30
Somessa raivostuttiin Italian puhelinäänestyksen tuloksista: "Tämän on pakko olla vitsi"
-
15:11
Pörssisähkön hinta käy huomenna miinuksella
-
14:58
Sébastien Ogierin radio pimeni – kartturin viittomat vetivät rallistudion hiljaiseksi: "En uskaltaisi noista arvata"
-
14:52
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
14:46
Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui, Suomi? Euroviisujen peesaajasta tuli edelläkävijä ja ilmiöiden luoja
-
14:42
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
14:37
Zelenskyi: Venäjä on aloittanut maahyökkäyksen Harkovan alueella – alueella raskaita taisteluita
-
14:22
Kauppojen henkilökuntaa uhkaillaan ja häiritään yhä enemmän – järjestöt vetoavat yrityslähestymiskiellon puolesta
-
14:11
Televisiosta tutun pariskunnan luksuslukaali myynnissä – hintapyyntö 1,8 miljoonaa euroa!
-
14:10
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
14:01
Anni Ihamäen poika pääsi ripille – päivänsankari sai ristiäisissä kirjoitetut terveiset
-
Lataa lisää