Rengaskriisi vältetty – alalla huokaistaan helpotuksesta: "Onneksi kevään skenaariot eivät toteutuneet"
Vielä loppukesästäkin renkaiden arveltiin olevan talvirengaskauden kynnyksellä kiven alla, mutta toisin kävi. Puutteita voi paikoitellen ilmetä tietyissä kokoluokissa, mutta mistään kriisistä ei voida puhua.
Venäjään kohdistuvien pakotteiden vaikutus talvirenkaiden saatavuuteen on jäänyt huomattavasti ennakoitua lievemmäksi. Vielä elokuussa arveltiin, että etenkin nastarenkaista voi tulla talvirengaskauden kynnyksellä pulaa, sillä merkittävä osa Suomeen tuotavista renkaista on perinteisesti valmistettu Venäjällä.
Rengasalan mukaan rengaskriisiä ei kuitenkaan tullut. Varastoja täydennettiin hyvissä ajoin ennen tuontikieltoja, ja osa autoilijoista lähti talvirengaskaupoille tavallista aiemmin.
Autonrengasliiton hallituksen puheenjohtaja ja jyväskyläläisen Rengasnuoran toimitusjohtaja Jarmo Nuora on helpottunut.
– Onneksi nuo kevään skenaariot eivät toteutuneet, Nuora sanoo MTV Uutisille.
Nuoran mukaan talvirenkaita löytyy markkinoilta tällä hetkellä erittäin hyvin, eikä pulaa ole näköpiirissä.
– Rengasliikkeet varautuivat tilanteeseen ja varastoon otettiin reilusti tavaraa. Jotain toimitushäiriöitä saatta erikoisemmissa kokoluokissa ilmetä, mutta pääosin saatavuus on hyvä.
Tällaisissa renkaissa nyt heikoin saatavuus
Vianorin kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen kertoo MTV Uutisille, että tilanne on hallinnassa. Talvirenkaita on yleisesti ottaen hyvin saatavilla, vaikka joitain puutteita voi paikoitellen ollakin.
– Harvinaisemmissa rengasko’oissa joudutaan välillä hakemaan aikaisempaa enemmän vaihtoehtoja ja esimerkiksi tarjoamaan asiakkaalle eri merkkiä kuin hän oli alun perin tulossa ostamaan, Laitinen sanoo.
Heikoin saatavuustilanne on Laitisen mukaan keskihintaisissa renkaissa, mutta myös niiden osalta valikoimaa riittää yleisemmissä kokoluokissa. Kalliimman hintaluokan premium-renkaita sekä edullisimpia kumeja on hyvin tarjolla.
Artikkeli jatkuu videon alla.
Hinnat nousussa
Yleinen inflaatiokehitys tuntuu kuitenkin myös rengasalalla. Joissain merkeissä ja kokoluokissa hinnat ovat nousseet yli sadallakin eurolla sarjalta.
– Hinnat ovat nousseet kaikilla rengasmerkeillä merkittävästi, Laitinen toteaa.
Autonrengasliiton Nuoran mukaan renkaiden hinnat ovat olleet nousussa jo vuoden ajan. Osa korotuspaineesta on seurausta koronapandemian aikana kasvaneista logistiikkakuluista.
– Koska kustannusten nousu on pitkälti logistiikka- ja raaka-ainepohjaista, koskettaa se tasaisesti kaikkia rengaskokoja, Nuora sanoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää