Renault'n F1-tallin kohtalonhetket ovat käsillä – pahasti flopanneelta autojätiltä odotetaan isoa päätöstä

Saksalainen Auto Bild -lehti kertoo, että ranskalaisen autonvalmistajan Renault'n on määrä tiedottaa perjantaina suunnitelmistaan kulujen karsimiseksi. Tämän suunnitelman odotetan sinetöivän myös Renault'n F1-tallin kohtalon.

Renault'n jatko F1-sarjassa on kyseenalaistettu viime vuosina tämän tästä, mutta nyt epäilykset ovat olleet voimakkaampia kuin ehkä koskaan aiemmin.

Renault'n tiedetään olleen jo pidemmän aikaa taloudellisissa vaikeuksissa, ja maailmaa ravisteleva pandemia on vain pahentanut tilannetta.

– Kyllä, Renault saattaa jopa kadota markkinoilta, Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire sanoi aiemmin radiokanava Europe 1:n haastattelussa.

Ranskan valtio omistaa Renault'n osakekannasta noin 15 prosenttia, ja Le Maire kertoi Le Figaro -lehden haastattelussa, että Reanult on pyytänyt valtiolta viiden miljardin euron lainaa. Maan hallitus ei ole ollut halukas myöntämään lainaa kevyin perustein, vaan Renault'ta on vaadittu esittämään sitä vastaan suunnitelma kulujen karsimisesta.

Mahdollisia leikkauskohteita mietittäessä F1-tallin uskotaan olevan kärkipäässä. RaceFans-sivuston arvion mukaan Renault'n F1-tallin budjetti oli viime vuonna reilut 200 miljoonaa dollaria.

Tallien kustannuksia toki leikataan rajusti ensi vuodeksi. Tuleva kulukatto rajoittaa rahankäytön muutamia poikkeuskohteita lukuun ottamatta ensin 145 miljoonaan kaudella 2021, 140 miljoonaan kaudella 2022 ja 135 miljoonaan dollariin vuosina 2023–2025.

Vuonna 2016 F1-sarjaan palannut Renault on kuitenkin polttanut projektiinsa ensi vuoden alkuun mennessä jo noin miljardi dollaria, ja tulokset ovat olleet heikkoja, eikä parempaa ole varsinaisesti näköpiirissä.

Lisäksi Renault on yksi neljästä F1-moottorivalmistajasta, ja heidän moottoreitaan pidetään yleisesti sarjan heikoimpina. Tästä kertoo osaltaan myös se, että Renault on tällä tietoa ainoa talli, joka käyttää Viry-Châtillonin-tehtaalla rakennettuja voimanlähteitä vielä 2021.

Renault'n tallipäällikkö Cyril Abiteboul kuittaa Motorsport.comin tuoreessa haastattelussa edellä mainitut päilykset sanomalla, että Renault aikoo pysyä F1:ssä "vielä todella pitkään".

Lue myös:

    Uusimmat