Suomalaiset eivät kuulu Euroopan kärkipäähän alkoholin kulutuksessa. Asia selviää YouGovin tutkimuksesta, jossa selvitettiin alkoholin kulutusta kahdeksassa Euroopan maassa. Samalla selvitettiin myös muun muassa humalakäyttäytymistä.
Video: Näin Suomi juo – lauantaina kello 20-21 lasin ääressä on 840 000 suomalaista
Tutkimuksen mukaan Saksassa yksi neljästä on joutunut humalassa tappeluun useammin kuin kerran. Suomessa reilu kymmenes on tapellut humalassa useammin kuin kerran.
Ruotsalaisista lähes kolmannes myöntää harrastaneensa monesti seksiä jonkun kanssa vain siksi, että he ovat olleet humalassa. Lukema on lähes sama Suomessa.
Tanskassa kaksi kolmesta on oksentanut useammin kuin kerran juotuaan liikaa alkoholia. Suomessa taas hieman yli puolet kertoo oksentaneensa alkoholin juonnin seurauksena.
Tutkimukseen osallistuivat Espanja, Italia, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Tanska.
Suomalainen juo juhlistaakseen erityistilaisuuksia
Tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista juo alkoholia juhlistaakseen erityistilaisuuksia. Suomalaiset myös kertovat juovansa alkoholia mieluiten oman kodin rauhassa. Myös kaikki muut kyselyyn vastanneet Espanjaa lukuun ottamatta joivat mieluiten kotona. Espanjalaiset suosivat baareja.