Real Madridin walesilaispelaaja Gareth Bale nousi pääosaan, kun hänen joukkueensa pelasi 2–2-tasapelin vieraissa Villarrealia vastaan jalkapallon Espanjan liigassa.
Siirtohuhujen kohteena oleva Bale pelasti suurseuralle tasapelipisteen kahdella maalillaan mutta joutui lopulta katselemaan punaista korttia.
Realin johto on ollut tänä vuonna halukas myymään Balen pois seurasta. Päävalmentaja Zinedine Zidane sanoi heinäkuussa, että olisi parempi jos Bale siirtyisi muualle. Balen huhuttu siirto Kiinaan ei kuitenkaan toteutunut, ja hän näyttää juuttuneen nyt seuraan joka ei haluaisi häntä pitää.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Walesilaislaiturin suorituksiin epäsuosio ei näytä vaikuttavan, sillä Bale taituroi sunnuntain ottelussa kaksi tyylikästä maalia. Ensimmäisen osuma tasoitti pelin 1–1:een aivan avauspuoliajan lopussa. Jälkimmäinen Balen maaleista toi Realin uudelleen tasoihin vain nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa.
LUE MYÖS: Tässä se on: Barcelonan 16-vuotias kohunuorukainen heläytti ensimmäisen maalinsa – seurahistoria uusiksi
Maaliensa jälkeen Bale kunnostautui pahassa. Hän onnistui ottamaan lisäajalla vielä kaksi keltaista korttia, ja hänet ajettiin lopulta ulos kentältä.
